Hätäkeskukset seitsemälle paikkakunnalle
Hätäkeskustoiminta keskitetään seitsemälle paikkakunnalle vuosina 2011-2015. Sisäministeri Anne Holmlund päätti sijoituspaikkakunnista tiistaina.
Uudenmaan hätäkeskusalueen hätäkeskus sijoitetaan Keravalle. Lapin hätäkeskustoiminta siirretään puolestaan Rovaniemeltä Ouluun. Itä- ja Kaakkois-Suomen hätäkeskusalueelle jää uudistuksessa kaksi hätäkeskusta, Kuopioon ja Kouvolaan. Kouvolassa toimivasta keskuksesta kehitetään vuoteen 2015 mennessä valtakunnallisia erityistehtäviä hoitava yksikkö, joka huolehtii muun muassa neuvonta- ja tukipalvelutehtävistä.
Pirkanmaan ja Satakunnan hätäkeskusalueen hätäkeskus sijoitetaan Poriin. Pohjanmaan ja Keski-Suomen hätäkeskusalueen hätäkeskus sijoitetaan puolestaan Vaasaan. Varsinais-Suomen ja Hämeen hätäkeskusalueen hätäkeskus sijoitetaan Turkuun. Hätäkeskusyksikkö Porissa jatkaa toimintaansa entiseen malliin.
- Hätäkeskusuudistuksella turvataan ja varmistetaan hätäkeskuspalveluiden saatavuus ja tehokas viranomaisyhteistyö koko maassa. Hätäkeskuslaitokselle suunnitellaan ja toteutetaan uusi toiminta- ja johtamismalli vuoteen 2015 mennessä. Myös hätäkeskusten tietojärjestelmä uudistetaan tiiviissä yhteistyössä hätäkeskusten toimintaa ohjaavien viranomaisten eli poliisin, pelastustoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen kanssa, kertoo Holmlund. (KL)
KUNTAUUTISET