Lapualla on aloitettu voimallinen kampanjointi paikkakunnalla olevien venäläisopiskelijoiden puolesta. Kampanjan aikana kerätään nimiä nettiadressiin ja järjestetään tukikonsertti Lapuan tuomiokirkossa.
Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu on ilmoittanut lopettavansa venäläisopiskelijoiden asumiseen, majoitukseen ja kulukorvauksiin liittyvät tuet. Tämä loukkaa Lapualla opiskelevien venäläisopiskelijoiden oikeusturvaa, sanoo RehtiSedu-kampanjan puuhamies Jussi Lähde.
Lähteen mukaan opiskelijat rekrytoitiin Suomeen ja heille luvattiin asumiseen, ruokailuun ja kulukorvauksiin liittyvät edut.
–Nyt Sedu on ilmoittanut yksipuolisesti, ettei se enää noudata kyseisiä sopimuksia.
Sedun johto on perustellut toimiaan opetusministeriön ohjeilla. Vastaavia tukijärjestelyjä on muissakin oppilaitoksissa, mutta niihin ministeriö ei ole puuttunut, huomauttaa Lähde.
Suurin osa opiskelijoista on valmistumassa kuluvan vuoden aikana. Sedun ilmoituksen jälkeen heidän on hankala suorittaa opintonsa loppuun. (STT)




