Siirry ylös
Lehti
 
kuntamarkkinat.jpg
kuntatekniikka.jpg
kuntatv.jpg
kunnatnet.jpg
kuntapäättäjä.jpg
kuntatyönantaja.jpg
fikt.jpg



Suomen kansalaisuuden sai liki kuusi tuhatta viime vuonna

Suomen kansalaisuus myönnettiin viime vuonna noin 5900 ihmiselle. Heistä lähemmäs 4000 sai kansalaisuuden hakemuksen ja muut ilmoituksen perusteella, kertoo Maahanmuuttovirasto.

Hakemuksella kansalaisuutta hakeneiden määrä nousi kymmeneksen edellisvuodesta. Suurimmat hakijaryhmät olivat edellisvuoden tapaan venäläiset ja somalialaiset.
Kolmanneksi isoimmaksi hakijaryhmäksi nousivat iranilaiset. Suurimpien ryhmien listalla olivat myös ukrainalaiset, joiden jättämien hakemusten määrä yli kaksinkertaistui edellisvuodesta.
 
Hakemusmenettelyä kevyemmän ilmoituksen perusteella kansalaisuuden voivat saada muun muassa suuren osan nuoruuttaan Suomessa asuneet 18–22-vuotiaat nuoret ja suomalaisen isän au-lapset.
 
Noin 94 prosenttia kansalaisuushakemuksiin tehdyistä päätöksistä oli myönteisiä. Kansalaisuusilmoituksiin tehdyistä päätöksistä myönteisiä oli 89 prosenttia.
 
(STT)​
Antti Pulkkinen    |    
8.4.2011 8:50
 

 Kuntauutiset

 
Lähetä sähköpostiin