Siirry ylös
Lehti
 
kuntamarkkinat.jpg
kuntatekniikka.jpg
kuntatv.jpg
kunnatnet.jpg
kuntapäättäjä.jpg
kuntatyönantaja.jpg
fikt.jpg



Tukholmassa kävellään kesällä Abban tahtiin

Tukholman kaupunginmuseo aloittaa kesällä kävelykierrokset, joiden teemana on maailmanlaajuisesti yli 370 miljoonaa levyä myynyt Abba-yhtye ja Tukholma 1970-luvulla.

Lontoolla ja Liverpoolilla on Beatles-kierroksensa. Kesällä Tukholma liittyy joukkoon Abba-yhtyeen historian ympärille rakennetulla kävelykierroksella.

Kierroksen kohteisiin kuuluu muun muassa Ruotsin Kuninkaallinen ooppera, jossa Abba esiintyi kuninkaallisissa häissä vuonna 1976.

– Abbaan liittyvillä matkailuelämyksillä on valtavasti kysyntää Tukholmassa, Philippa Norman Tukholman kaupunginmuseosta sanoo museon tiedotteessa.

Kierroksia järjestetään englanniksi ja ruotsiksi. Abba-kävely kestää kaksi tuntia. Kävelykierrokseen liittyen ilmestyy myös kartta, jonka avulla Tukholman Abba-kohteisiin voi tutustua vaikka ihan omin päinkin.

(STT)​
Antti Pulkkinen    |    
29.4.2011 15:35
 

 Kuntauutiset

 
Lähetä sähköpostiin