Siirry ylös
Lehti
 
kuntamarkkinat.jpg
kuntatekniikka.jpg
kuntatv.jpg
kunnatnet.jpg
kuntapäättäjä.jpg
kuntatyönantaja.jpg
fikt.jpg

KSML: Demarit vähentäisivät kuntien tehtäviä

Valtiovarainministerin ja Sdp:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen mielestä kuntien tehtävien vähentämistä on harkittava, kertoo Keskisuomalainen.


Urpilainen kertoo Keskisuomalaisen haastattelussa toivovansa, että kuntatyöryhmä katsoo, ovatko kaikki kunnille aikanaan osoitetut tehtävät yhä välttämättömiä. Hänen mielestään on harkittava, voisiko osan tehtävistä siirtää valtiolle tai kolmannelle sektorille.

Urpilainen sanoo, että hallituksen kuntauudistus ei perustu pakkoon. Hänen mielestään on muistettava, että kuntauudistus on muutakin kuin karttaharjoitus.

Suomen Kuvalehti julkaisi perjantaina kuntarakennetyöryhmän käsittelemän kuntakartan. Urpilaisen mukaan kyseinen kartta kannattaa jättää omaan arvoonsa. Hän toivoo, ettei asiassa lietsottaisi pelkoja.

Urpilainen ei ole omien sanojensa mukaan tutustunut työryhmän karttaluonnoksiin.

(KL / STT)
Antti Pulkkinen    |    
16.1.2012 12:00
 

 Kuntauutiset

 
Lähetä sähköpostiin