Siirry ylös

Kolarin kunnanjohtaja keksi syyn Haaviston menestykselle

Kolari oli manner-Suomen ainut kunta, jossa Pekka Haavisto voitti Sauli Niinistön. Kunnanjohtaja Heikki Havanka arvioi, että tulokseen vaikuttivat vasemmiston äänestäjät.


Haavisto sai kolarilaisten antamista äänistä 55,2 prosenttia.

Kunnanjohtaja Heikki Havanka arvelee, että uurnilla ovat käyneet vasemmistoliittolaiset.

– Kolarissa on paljon vasemmistoliittolaisia, ja todennäköisesti lähes kaikki ovat äänestäneet Haavistoa. Toinen selittävä tekijä on se, että Ylläksen alueelle on muuttanut uutta väkeä Etelä-Suomesta, ja heidän äänestyskäyttäytymisensä näkyy tuloksessa.

Kunnanjohtajan mukaan presidentinvaalit olivat nimenomaan henkilövaalit, sillä vihreillä ei ole ainakaan tällä vuosituhannella ollut Kolarissa edes ehdokkaita kunnallisvaaleissa.

Kunnanvaltuuston suurin puolue on keskusta. Osa keskustalaisistakin on kunnanjohtajan mukaan äänestänyt Haavistoa, muuten vaalitulos ei selity millään.

Kolarissa on noin 3 800 asukasta.

(KL / STT)
Antti Pulkkinen    |    
6.2.2012 15:00
 

 Kuntauutiset

 
Lähetä sähköpostiin