Siirry ylös

Pori suojelee Kuukkarin

Suomessa ainutlaatuisen puutaloalueen Porin 6. kaupunginosan suojeluun tähtäävä asemakaava on lopulta hyväksytty.


Porin kaupunginvaltuusto teki viime heinäkuussa suojelupäätöksen, josta tehtiin kaksi valitusta hallinto-oikeuteen. Valitukset hylättiin, eikä asia ole edennyt korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Omaleimaisen Porin 6. kaupunginosan eli Kuukkarin ensimmäinen asemakaava on vuodelta 1864. Alue on ainutlaatuinen rakennuskokonaisuus, sillä maassamme on vain vähän näin laajoja 1800-luvulla syntyneitä puutaloalueita.

Uudella asemakaavalla suojellaan noin 400 rakennusta, joista asuintaloja on 245 ja talousrakennuksia 160. Niiden korjaus- ja muutostöiden pitää sopia rakennusten kulttuurihistoriallisiin ominaispiirteisiin.

Porin 5. kaupunginosa eli Viikkari sai oman suojelukaavansa 2007.

(KL / STT)
Antti Pulkkinen    |    
10.1.2012 8:00
 

 Kuntauutiset

 
Lähetä sähköpostiin