Siirry ylös

Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona

Kotimaassa ennakkoäänestyspaikkoja on kaikkiaan 903. Jokaisessa kunnassa on vähintään yksi äänestyspaikka.


Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona ja päättyy kotimaassa ensi viikon tiistaina. Ulkomailla ennakkoon voi äänestää neljän päivän ajan.

Ennakkoäänestyspaikat ovat pääasiassa kunnantaloissa, kirjastoissa tai muissa kuntien virastoissa sekä esimerkiksi kauppakeskuksissa ja posteissa. Yleensä ennakkoäänestyspaikka on auki kaikkina päivinä. Aukioloissa voi kuitenkin olla vaihteluita.

Vanhaan tapaan käytössä on myös laitosäänestys. Tällöin kyse on sairaalahoidossa tai rangaistuslaitoksissa olevista äänioikeutetuista. Myös kotiäänestys on mahdollista esimerkiksi liikuntavammaisille. Äänestystarpeesta on kerrottava kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään ennakkoäänestysajan alkamista edeltävänä päivänä kello 16:een mennessä eli tällä kerralla tiistaina.

Perustuslain mukaan jokaisella 18 vuotta täyttäneellä Suomen kansalaisella on oikeus äänestää valtiollisissa vaaleissa ja kansanäänestyksessä.


Ennakkoon voi äänestää missä tahansa

Ennakkoon äänestämiseen ei tarvita mitään perustetta. Kukin voi äänestää joko vaalipäivänä tai ennakkoon. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa.

Vaalipäivänä voi äänestää vain omalla äänestysalueella.
Jos presidentinvaalissa mennään toiselle kierrokselle, ennakkoäänestys toteutetaan samaan tapaan.

Ennakkoon äänestämisestä on tullut vakiintunut tapa monille. Yleensä kaikista äänestäneistä noin 40 prosenttia on antanut äänensä jo ennakkoon. Ennakkoäänestys on suhteellisen vilkasta etenkin maaseudulla ja pienehköissä kunnissa.

Lisätietoja äänestyksestä voi hakea oikeusministeriön vaalisivuilta.

(KL / STT / Risto Jussila)
Antti Pulkkinen    |    
9.1.2012 16:00
 

 Kuntauutiset

 
Lähetä sähköpostiin