Siirry ylös

Keskusta: Hallituksen linja ei jätä kunnille valinnanvaraa

Hallitus saa perustella kuntauudistustaan perin juurin tuohtuneelle keskustaoppositiolle vastaamalla välikysymykseen.


Keskusta esitteli ja jätti keskiviikkona kuntavälikysymyksensä, jota se on valmistellut jo jonkin aikaa. Hallitukselta kysytään muun muassa, mihin suurkuntahankkeen hyödyt perustuvat ja miten hallitus aikoo turvata kuntalaisten lähipalvelut ja vaikuttamismahdollisuudet.

Oppositiopuolueen mielestä hallituksen suurkuntalinja on väärä ja johtaa kaaokseen. Keskusta toteuttaisi kuntauudistuksen toisin ja kiinnittäisi huomiota muun muassa kuntien tehtävien määrittelyyn ja palvelurakenteisiin.

Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi pitää tulevaa kuntien kuulemiskierrosta pelkkänä teatterina. Kunnille lähetetyt kysymykset osoittavat, että liikkumavaraa ei jätetä ja vaihtoehtona on vain monikuntaliitos.

– Se ei ole edes ota tai jätä, vaan ota tai itket ja otat, Kiviniemi päivittelee.

Hänen mielestään hallituksen ajama aikataulu on mahdoton, jos kuntia on ylipäänsä tarkoitus asiassa kuulla.

Keskustan mielestä uudistuksen linja on suunniteltu suppeassa piirissä asiantuntijoita kuulematta ja lopputulos on etukäteen päätetty. Yhteisen sopimisen sijasta hallitus on keskustan mukaan ottanut käyttöönsä uudet, parlamentarismin perinteellemme vieraat toimintatavat.

– On siirrytty ylhäältä käskyttämisen, pakolla uhkaamisen ja pelottelun kulttuuriin, välikysymystekstissä syytetään.


Oppositio ei tee yhteistyötä

Nykyiset oppositiopuolueet keskusta ja perussuomalaiset eivät tällä hetkellä näytä kykenevän ainakaan virallisen tason poliittiseen yhteistyöhön. Eriseuraisuuden mahdollistaa se, että molempien joukkovoima riittää välikysymysten tekoon yksinkin.

Perussuomalaiset ei huolinut keskustaa mukaan ensi viikolla suuressa salissa puitavaan puolustusvälikysymykseensä ja nyt keskusta tekee puolestaan kuntauudistusvälikysymyksensä omin voimin.

Hallitus vastaa keskustan välikysymykseen maaliskuun alussa.

(KL / STT / Pekka Pohjolainen)
Antti Pulkkinen    |    
22.2.2012 15:00
 

 Kuntauutiset

 
Lähetä sähköpostiin