Siirry ylös
Lehti
 
kuntamarkkinat.jpg
kuntatekniikka.jpg
kuntatv.jpg
kunnatnet.jpg
kuntapäättäjä.jpg
kuntatyönantaja.jpg
fikt.jpg



Metropoliselvitys laitettiin liikkeelle

Metropoliselvitystä varten nimitettiin tiistaina kuusihenkinen johtoryhmä.

Toimeksiannossa sanotaan, että selvityshenkilöiden tehtävänä on tehdä ehdotukset niistä kuntajakoselvitysalueista, joilla metropolialueen kuntien tulisi toteuttaa keskinäiset liitosselvitykset.

Heidän tulee myös kartoittaa alueella yhteisesti hoidettavat tehtävät, tehdä ehdotuksensa vaihtoehtoisista malleista päätöksenteon järjestämiseksi sekä ehdotukset rahoituksen järjestämisen vaihtoehdoista.

Työlle on varattu aikaa viisi kuukautta  ensi vuoden tammikuun loppuun saakka. 


Metropolihallinto esityksessä mukana

Esityksen mukaan metropolialueella tarvitaan sekä kuntarakenteen muutoksia että jonkin tyyppistä metropolihallintoa.

Esiselvitys pohjautuu hallituksen kesäkuussa tekemiin linjauksiin kuntauudistuksen jatkovalmistelusta. Linjausten mukaan alueella tarvitaan sekä kuntarakenteen muutoksia että jonkin tyyppistä metropolihallintoa.

Tämä tarkoittaa, että hallitus selvittää erilaiset vaihtoehdot ratkaisuksi erityisesti maankäytön, asumisen ja liikenteen kysymyksissä metropolialueen yhteisen suunnittelun ja ohjauksen tueksi sekä kilpailukyvyn vahvistamiseksi ja alueellisen eriytymisen ehkäisemiseksi. 


Kuusi selvityshenkilöä

Esiselvitystä lähtee valmistelemaan kuuden henkilön työryhmä. He ovat kehitysjohtaja Jarmo Asikainen, kaupunkineuvos Rolf Paqvalin, varatuomari Kirsi Mononen, VTM Pekka Myllyniemi, toimitusjohtaja Aija Tuimala ja VTM Juhani Turunen. Esiselvitys on osa kuntauudistusta sekä valtion metropolipolitiikan toteutusta.

Selvityshenkilöt toteuttavat selvityksen yhteistyössä. Selvityshenkilöistä Paqvalin ja Mononen vastaavat erityisesti vaihtoehtoisista malleista metropolihallinnoksi; Asikainen, Myllyniemi, Turunen ja Tuimala erityisesti kuntajakoselvitysalueista. Lisäksi projektipäällikkönä toimiva Asikainen vastaa selvittäjien työn koordinoinnista, ja Asikainen ja Paqvalin yhdessä kuntajako- ja metropolihallinto-osion yhteensovittamisesta.

Hannu Kataja    |    
22.8.2012 7:15
 

 Kuntauutiset

 
Lähetä sähköpostiin