Järjestöt ovat varautuneet käsittelemään mahdollista neuvottelutulosta maanantaina.
Viime sunnuntaina keskeytettyjä neuvotteluja on jatkettu nyt keskiviikosta lähtien. Palkansaajajärjestöjen on määrä ottaa iltapäivällä kantaa Kunnallisen työmarkkinalaitoksen uuteen sopimustarjoukseen. Edellinen hylättiin sunnuntaina.
Sopimuksen syntyä ovat vaikeuttaneet etenkin kiistat palkankorotuksista. Työnantajan mukaan kuntien taloustilanne ei anna mahdollisuuksia korotuksiin.
Esillä on ollut kaksivuotinen sopimus. Lakonuhkia ei kuntasektorille ole esitetty. (STT)




