Tampere ei lomauttane henkilöstöään
Tampereen kaupungin henkilöstöä ei ole tarpeen lomauttaa, arvioi kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston puheenjohtajisto. Vapaaehtoisten palkattomien lomien pitäjiä on ilmoittautunut niin paljon, että lomautuksia ei tarvita.
Kaupungin talousarviossa on asetettu tavoitteeksi noin 20 miljoonan euron säästöt henkilöstömenoissa. Tavoitteesta puuttuu vielä noin kaksi miljoonaa, joten palkattomalle vapaalle ilmoittautumisaikaa on jatkettu.
Tampereen kaupungin palveluksessa on vakinaista henkilöstöä noin 13000 henkeä. Lisäksi määräaikaisia ja sijaisia on yli kaksituhatta.
Yhteistoimintaneuvottelut lomautuksista aloitettiin tammikuussa. Samalla etsittiin myös muita ratkaisuja. (STT)
KUNTAUUTISET