Lahti/ museojohtaja
Sivistystoimiala on uudistuva, osaamista arvostava aktiivinen yhteistyökumppani
Haemme 1.8.2010 alkaen
MUSEONJOHTAJAA
Lahden kaupunginmuseon virkaan. Kaupunginmuseo vastaa Historiallisen museon, Taidemuseon, Julistemuseon ja Hiihtomuseon toiminnasta sekä Radio- ja tv-museon ja Itä-Hämeen museon ylläpidosta. Lahden kaupunginmuseo toimii maakunnallisena asiantuntijana rakennettuun ympäristöön ja esihistoriallisiin kohteisiin liittyvissä kysymyksissä. Kaupunginmuseo on Päijät-Hämeen maakuntamuseo ja aluetaidemuseo. Kaupunginmuseon vuosibudjetti on 3,15 miljoonaa euroa ja museossa on 42 työntekijää.
Tehtävä edellyttää ylempää korkeakoulututkintoa, riittävää kunnallishallinnon kokemusta sekä alan hyvää tuntemusta. Eduksi katsomme kokemuksen johtamisesta ja vuorovaikutustaidot. Tarjoamme aktiiviselle kielitaitoiselle henkilölle haasteellisen työn Lahden kaupunginmuseon johtajana. Tehtävään valittavalla on lisäksi mahdollisuus hakea Sivistystoimialalta vastuualuejohtajuutta.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisina.
Hakija voi esittää oman palkkatoivomuksensa. Hakemukseen on liitettävä selvitys hakijan kelpoisuudesta. Valitun on tarvittaessa esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Viran täytössä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.
Kulttuurilautakunnalle osoitetut hakemukset 26.3. kello 15 mennessä osoitteeseen Lahden kaupungin sivistystoimiala, PL 141, 15141 Lahti tai sähköpostitse sivistystoimiala@lahti.fi
Lisätietoja antavat toimialajohtaja Maritta Vuorinen, 0500 574 702 ja vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja, 050 559 4142
Lahdessa 24.2.2010
KULTTUURILAUTAKUNTA
AVOIMET TYÖPAIKAT