Helsingin valtuusto uskalsi katkaista yhden kapeista kunnallisista ammattikuntaputkista valitessaan sitoutumattoman teologian maisteri Paavo Voutilaisen sosiaaliviraston johtoon.

Elokuussa oli vielä auki, mitä hallintojuristit sanovat päätöksestä. Valinnasta on valitettu ja ja oikeusoppineet ratkaisevat, pitääkö sosiaalijohtajan olla yhteiskuntatieteiden tai valtiotieteen maisteri pääaineenaan sosiaalipolitiikka. 40 000 hengen työnantajan ei katsota pystyvän tekemään ratkaisua itsenäisesti.

Uudella johtajalla on ”syvä asiakastyön tausta”, mutta hänellä riittää myös ammatteja ja tutkintoja: maanviljelysteknikko, sairaanhoitaja, diakoniaviranhaltija, teologian maisteri, pappistutkinto. Taskussa on myös rekan ajoon oikeuttava ABC-kortti. Siviilissä Voutilainen, 53, on neljän 7-25-vuotiaan lapsen isä.

Viraston palvelualat ovat uudelle sosiaalijohtajalle tuttuja, varsinkin vaikeimmasta päästä. Diakonissalaitoksen diakoniajohtajana hän vastasi palvelujen järjestämisestä asunnottomille, päihteiden käyttäjille, hiv-positiivisille huumeiden käyttäjille, itseään myymään joutuville naisille ja lastensuojeluperheille.

Palvelut olivat sellaisia, jotka olisivat oikeastaan kuuluneet kaupungille, mutta kaupunki osti ne ”Diakkarilta”. Työntekijöitä oli 500 - 600 ja budjetti 30 - 40 miljoonaa euroa.

Voutilainen kokee, että ammattijohtaminen on hänellä hallussa. Helsingin virastossa sen sijaan on paljon opiskeltavaa. Viiden ensimmäisen työkuukauden aikana on vaadittu ankaraa hahmottamista.

Kovin haaste on saada siivilöitymään johtajalle ne olennaiset ja tärkeät asiat, joihin juuri hänen kannattaa aikansa käyttää.

- Virasto on valtava informaatiokone, joka tuottaa niin mielettömän määrän informaatiota, että sen ohjauksessa on oltava tarkkana. Muuten organisaatio hukuttaa johtajansa ärsykkeiden vyöryyn.

-- Paljon on vielä työtä olennaisen hahmottamisessa. Se on ehkä se asia, joka täällä tulee nopeimmin muuttumaan: ihmiset joutuvat tässä kohtaa ehkä uusien juttujen äärelle, hän kuvailee.

Paavo Voutilainen haluaa kehittää omaansa ja yli 10 000 muun ihmisen työtä kohti olennaista. Se voi tarkoittaa lisää johonkin, mutta myös ”hanojen sulkemista joihinkin tuottamisiin”.

Diakoniajärjestön ja viraston johtamisessa on eroja: järjestössä johtajalla on laajat toimintavaltuudet, mutta kunnan valtavan viraston johtajan kädet ovat sidotummat.

Sosiaalipalveluissa on meneillään ja edessä suuri sukupolvenvaihdos. Se antaa ainakin teoriassa liikkumavaraa palvelurakenteiden muuttamiseen. Miten löydetään uusia työntekijöitä?

On tuntuma, että nuoret ihmiset eivät kestä luusereita. Nuoret ihmiset eivät jaksa asiakkaiden aggressiivisuutta ja vaikeutta eli sosiaalista mielialaa ei enää ole?

- Yhdyn tähän tulkintaan, vaikka se on vaarallista. Tämä taas nostaa arvoon kokeneet, yli viisikymppiset ihmiset, joilla on elämänviisautta, maalaisjärkeä ja asioiden suhteuttamiskykyä, sosiaalijohtaja toteaa.

Nuoret ovat Voutilaisen mukaan oikeutetusti ihanteellisia ja heillä on hyvä koulutus, joka tähtää muutosagenttina toimimiseen. Arki voi kuitenkin olla tyrmäävä, jos nuori aloittaa työelämänsä vaikkapa hiv-positiivisten huumeiden käyttäjien palvelukeskuksessa. Sinne tulee toinen toistaan huonommassa kunnossa olevia ihmisiä, jotka ikään kuin henkisesti pettävät sinut joka kerta, kun eivät lopeta huumeiden käyttöä.

- Unelma pikku pelastajasta murenee silloin nopeasti ja tämän käsittely on älyttömän hankalaa. Tässä on tietysti haastetta myös koulutukseen, sosiaalijohtaja toteaa.

Voutilaisen mielestä varsinkin erityisryhmien kohdalla työn kaikkein keskeisin elementti on kunnioittava kohtelu.

- Eilen kuuntelin yhtä viisasta naista. Hänen mukaansa on olemassa jopa kansainvälisiä tutkimuksia siitä, että jos tällaisen kunnoittavan kohtaamisen kulttuurin saa syntymään kenen tahansa kanssa, siinä siirtyy myös työntekijään voimavaroja. Siitä tulee salaperäisellä tavalla jaksamisen elementti.

Kun työntekijä suostuu hyväksymään hankalimmankin tyypin ja ympäristön, tilanne yllättäen palkitsee ja muuttuu voimavaraksi.

- Pitäisi arvokeskustelun kautta löytää tälle työlle muuta mieltä kuin se, että kaikki raitistuvat ja potilaat paranevat. Ellei näin käy, asiakkaat ovat pettäneet minut työntekijänä ja ihmisenä.

- Voiko olla mitään sen arvokkaampaa kuin esimerkiksi se, että omalla lämpimällä läsnäolollasi tuotat inhimillisen kokemuksen kuolevalle hiv-positiiviselle huumeiden käyttäjälle, Tämä kieli pitäisi saada sen sijalle, että kyllä asiakkaan amfetamiinin käytön pitäisi huomenna loppua, että minä olisin onnistunut, Paavo Voutilainen kuvailee.

Yhteiskunnan ilmapiiri on tullut entistä sallivammaksi, mutta ihmisen pelastajapsykologia ei ole Voutilaisen mielestä muuttunut. On ymmärrettävää, että ihminen mieluummin haluaa olla parantaja, kuin ”kuolemisen, rapautumisen, rikkinäisyyden ja pahuuden sietäjä ja myötäeläjä”.

- Tässä kohtaa johtavilla työntekijöillä, yhteiskunnallisilla keskustelijoilla ja kouluttajilla voisi olla uuden maailman löytämisen paikka. Eli voisimme tuoda arvoa joihinkin perustavanlaatuisiin juttuihin.

Diakoniatyön johtajana Voutilainen piti päämääränä, että huumeiden käyttäjien palvelukeskuksessa on sama palvelukultuuri kuin Diacorin lääkäriasemalla.

Ympäristöä ei saa päästää rappeutumaan. Asiakkaan rikkinäinen maailma ei saa heijastua palveluympäristöön. Käytännössä se on Voutilaisen mukaan yksinkertaista: risat tuolit on vaihdettava kunnollisiin ja rikkinäiset ovenkarmit on korjattava. Heti.

- Diakonissalaitoksella jouduin johtana puuttumaan näihin asioihin aika ajoin. Rupesin tajuamaan, että johtajan tehtävänä on kerran kuudessa kuukaudessa kysyä, vieläkö teillä on posliinikupit käytössä. Pikku hiljaa ne ymmärsivät, että tuo jätkä on tosissaan.

Voutilainen piti huolta, että asiakkaat syövät "meidän palveluissa" lautaselta, ei pahvikiposta. Jos posliinimukeja lentää seinään, hankitaan tilalle uusia eikä siirrytä paperisiin.

Helsingin sosiaalijohtaja marisee kuntajohtajaksi harvinaisen vähän. Hän ei halua työntää varjopuolella kulkevia Helsingin rajan yli, ei vaadi lisää valtionosuuksia, ei valita veroeurojen katoamista maakuntiin ja on jopa palkkaansa tyytyväinen.

Jopa Helsingin kaupunginvaltuusto saa kiitosta päätettyään asunnottomien palvelukeskuksen sijoittamisesta keskustaan.

- Helsingin kaupungin ylin johto eli valtuusto teki kunnoituksen ja arvonannon ansaitsevaa työtä, kun se suuresta paineesta huolimatta teki lähestulkoon yksimielisen päätöksen ja sijoitti kaikkein syrjityimmät asunnottomat Töölöön.

- Kun olin kuuntelemassa keskustelua valtuustossa, olin ylpeä porukasta, joka päätöksen teki. Se oli ensimmäinen kokemukseni tässä virassa ja minulle tuli sellainen olo, että tämä ei ole hassumpi työpaikka, Paavo Voutilainen kertoo.

Helsingin noin 3 000 asunnottomasta noin 1 000 on sellaisia, ”joilla ei ole asumiskykyä siinä asuntokannassa, mitä meillä täällä on”.

Helsingillä on Voutilaisen mielestä hyvä tulevaisuus. Huoltosuhde ei suomalaisessa vertailussa tule kehittymään huonoksi. Metropoli vetää pääkaupunkiseudulle enemmän maahanmuuttajia kuin nykyiset ennusteet veikkaavat.

Asumisen korkea hinta pitää yllä köyhyyttä, mutta Helsingillä on etunsa.

- Helsinki pystyy suurena ja moniarvoisena kaupunkina ottamaan vastaan ihmisiä, jotka leimojensa ja erilaisuutensa vuoksi voisivat kokea elämänsä muualla aika hankalaksi. Se on älyttömän hyvä asia, mutta merkitsee myös haastetta sosiaalivirastolle.

Voutilainen toivoo, että kaupunki olisi joustava ja nopea käänteissään. Valokeila pitäisi pystyä kohdistamaan aina kipeimpään paikkaan.

Loppukesästä se näytti olevan lastensuojelu.

Ketkä Helsingin sosiaaliviraston asiakaskentässä eniten vaativat panostusta?

- Juuri tällä hetkellä tuo vastaus on täysin yksiselitteisen selvä. Meidän lastensuojelustamme tulevat signaalit ovat todella huolestuttavia ja vakavia: kevään ja kesän aikana kiireellisten huostaanottojen määrä on noussut merkittävästi. Taso on 10 prosenttia enemmän kuin viime vuonna ja yli 16-vuotiaiden kohdalla kaksinkertainen.

- Jos joku on yhteiskunnallinen signaali, niin tämä on: että lapsia joudutaan ottamaan huostaan yhä enemmän ja että jostain syystä nuorten tilanne on kriisiytynyt pahasti, Paavo Voutilainen toteaa.

Lapsilla huostaanoton syynä on usein vanhempien päihteiden käyttö tai mielenterveysongelmat tai molemmat. Yli 16-vuotiailla syynä on usein nuoren oma huumeidenkäyttö.

Lapsen sijoitus on kallista, mutta se on kriisitilanteessa tehtävä. Samalla syntyy ongelma nollasummabudjetissa: rahaa joudutaan siirtämään lastensuojelun, ns. keveämmistä toimenpiteistä kaikkein traagisimpaan päähän. Hätään ei löydy pika-apurahaa muilta sektoreilta: rakennustyöt jatkuvat entiseen tapaan...

Voutilainen toivoo, että lastensuojelun ”keveämmän pään” tukea pystytään lisäämään. Auttajien pitäisi mennä kotiin.

- Tarvitaan perhehoidon toimintatapoja, jolloin lasta ei oteta huostaan tai sijoiteta, vaan tukea viedään perheeseen. Se voi olla kevyimmillään lapsiperheen kotihoitoa, leimaamatonta apua arkeen. Se voi olla myös tiedostavaa, herkästi toteutettua leikkipuistotoimintaa.

Tutkijat ovat Voutilaisen mukaan tunnustaneet, että kotiin tuodun hoidon alasajo on ollut Suomen sosiaalipolitiikan keskeisimpiä epäonnistumisia.

- Koko Suomessa on ajettu alas kotiin tuotua hoitoa, jonka arvo oli siinä, että kotiin meni lämmin ammattilainen ihmisten keskelle milloin mistäkin syystä ilman, että se leimasi perhettä syrjäytyneeksi, köyhälistöksi, lastensuojeluperheeksi tai perheeksi, jossa vedetään turpaan. Parhaillaan kun yritetään tehdä vetää takaisin, se ei ole ihan helppoa, hän toteaa.

Kotiin meneminen pitäisi hänen mielestään tehdä niin, ettei palvelun saajia erityistetä. Äidin tai isän otsaan isketään leima, kun kotona on käynyt "lastensuojelun tyyppi".

Perheiden tukemisen ohella toinen ratkaisua odottava asia on alle 65-vuotiaiden pitkälle laitostuneiden moniongelmaisten ihmisten hoito.

- He makaavat nykyisellään terveydenhuollon laitoksissa, jotka eivät ole hyviä paikkoja. Heidän elämäänsä liittyy päihteiden ongelmakäyttöä ja aika usein haastavaa käyttäytymistä, joka suomeksi tarkoittaa väkivaltaisuutta.

Terveyspalvelut hoitaa Helsingissä lähes 10 000 ihmistä työllistävä terveysvirasto, jonka johdossa on Matti Toivola. Yhteys kahden, toisistaan noin sadan metrin päässä sijaitsevan viraston välillä toimii ainakin ylimmän johdon tasolla.

- Meillä on tiivis yhteistyö. Minulla ja Matti Toivolalla on jatkuva online-yhteys keskenämme, voi melkein sanoa, että kuuma linja. Käytetään puhelinta ja sähköpostia, tavataan säännöllisesti kahden kesken. Lisäksi on useita foorumeja, joissa olemme läsnä koko ajan. Isot asiat valmistellaan yhdessä: yhteisiä pintoja on vanhustyössä, päihdehuollossa sekä lasten ja nuorten psykiatriassa.

Sosiaali- ja terveysalalta vaaditaan Paavo Voutilaisen mielestä tiettyä nöyryyttä, ”ettei aina vaan höpötettäisi sitä sosiaalipolitiikkaa”. Moni muu ala vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin jopa voimakkaammin.

- Vaikuttavin terveydenhuollon toimenpide, joka on 200 vuoden aikana tehty, ei löydy terveydenhuollon piiristä, vaan se on ollut viemärijärjestelmän luominen, joka vähensi tappavia tauteja rankasti.

Yleisellä yhteiskuntapolitiikalla ja koulutuspolitiikalla voi olla hyvinvointiin paljon enemmän vaikutusta kuin sosiaalialan teoilla. Miettimistä voisi Voutilaisen mielestä olla vaikkapa peruskoululla, joka ”sylkee nuoria poikia pois sankoin joukoin”. Jäljelle jäävien Pisa-pisteet säilyvät korkeina, mutta tyytyväisyyteen ei silti ole syytä.

 

Pirjo Tuusa

Kuvat: Seppo Haavisto