Kontiolahden kunta avasi verkkokaupan
KUNTAKIERROS Kontiolahden kunta on avannut oman verkkokaupan osoitteessawww.shopkontiolahti.fi. Kaupan tarjontaa täydennetään vähitellen, ja alkuun kaupassa on myynnissä esimerkiksi lippuja kunnan hallinnoimille kuntosaleille.
Kevään aikana Shop Kontiolahti -verkkokauppaan lisätään muun muassa mahdollisuus ostaa lippuja kunnan järjestämiin tapahtumiin sekä paikkoja kesäleireille. Myös Kontiolahti-tuotteita, kuten t-paitoja ja pipoja tulee verkkokaupan kautta myyntiin.
– Verkkokaupan tarkoitus on tuoda kunnan palveluja lähemmäksi kuntalaisia. Lisäksi verkkokauppa monipuolistaa ihmisten asiointimahdollisuuksia. Shopin kautta saa tulevaisuudessa esimerkiksi ostettua kuntasalikortteihin jatkoaikaa, Kontiolahden kunnan vt. talousjohtaja Pasi Ruohtula kertoo.
Verkkokaupasta tehdään myöhemmin myös englanninkieliset sivut.