Huovinen: Sote-keskustelussa painotettu liikaa kuntien itsehallintoa

Julkaistu Muokattu

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämislain uudistusta valmistelleen parlamentaarisen ohjaustyöryhmän jäsenet puolustivat eduskunnalle jätettyä lakiesitystä Lääkäripäivien terveyspoliittisessa paneelikeskustelussa keskiviikkona.

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen, sd., muistutti kyseessä olevan näkökulmakysymyksen vastatessaan keskustelua juontaneen Ylen toimittajan Tiina Merikannon tiedusteluun, miksi ohjausryhmä päästi eduskuntaan lain jossa tiedettiin olevan perustuslaillisia ongelmia.

Huovisen mukaan ensisijaisen tärkeää on se perustuslain vaatimus, että kansalainen saa palveluja.

– Pitää peilata perustuslain erilaisia vaatimuksia suhteessa toisiinsa. Keskustelussa on menty pikkaisen liikaa kuntien itsehallinto edellä, ministeri arvioi.

Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty, kok., muistutti, että kyseessä myös Suomen suurin hallinnollinen uudistus kymmeniin vuosiin.

– Olisi aika kummallista jos siihen ei liittyisi mitään lainsäädännöllisiä ongelmia.

Keskustan Juha Rehula painotti, että perustuslailliset ongelmat ovat olleet hyvin kaikkien tiedossa, ja siksi niistä on mainittu myös lakiluonnoksessa ja sitä varten on olemassa eduskunnan perustuslakivaliokunta.

– Vuosien työ on jäljellä. Yksi iso asia on, että laki ei tuo soten johtamiseen kuin raamit. Se mitä terveysasemilla ja sairaaloissa tapahtuu, on teidän käsissänne, Rehula sanoi yleisölle.

Huovinen puolusti voimakkaasti sitä, että soten linjauksesta päättivät yhdessä hallitus ja oppositio, ja sen mahdollisesti vaatimia poliittisia kompromisseja.

– Jos tämän olisivat runnoneet läpi vain hallituspuolueet, olisi alkanut vuosikymmenen vähintään kestänyt diskuteeraaminen siitä, että pieleenhän tämä meni, Huovinen täräytti.

– Eikö tämä ole hieno asia, historiallinen juttu? Kahdeksan puoluetta on tullut samaan pöytään ja pystynyt sopimaan, ministeri sanoi yleisölle.

Powered by Labrador CMS