Kuntaliitto: Ryhmärakenteen rajaaminen epätarkoituksenmukaista

Varhaiskasvatuksen lainsäädännössä tulisi välttää liiallista yksityiskohtaisuutta, Kuntaliitosta muistutetaan.

Julkaistu Muokattu

Kuntaliiton mielestä varhaiskasvatuslain työryhmän

raportissa esitetty määritelmä päiväkodin ryhmärakenteista ei ole tarkoituksenmukainen,
koska nykyinenkin suhdelukusäännös on toimiva.

– Ryhmät voidaan nykyisin muodostaa joustavasti päiväkodin
sisällä ottaen huomioon koko päiväkodin lapset, toimintatilojen joustava käyttö
ja lasten sisarussuhteet, sanoo Kuntaliiton varhaiskasvatusasioiden
erityisasiantuntija Jarkko Lahtinen.

Kuntaliitto vaatii, että osa-aikaiseen varhaiskasvatus
toteutetaan vähintään hallituksen rakennepoliittisessa ohjelmassa esitellyllä
tavalla, jonka mukaan lapsella on oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen,
mutta ei kokopäiväiseen hoitoon, mikäli toinen vanhemmista hoitaa perheen muita
lapsia kotona.

Rajauksesta huolimatta kaikilla lapsilla olisi edelleen
oikeus osallistua varhaiskasvatukseen.

– Lapsen näkökulmasta varhaiskasvatukseen osallistuminen
esimerkiksi kolme neljä tuntia päivässä voisi olla riittävä. Tärkeää olisi
myös, että kunnille jäisi mahdollisuus tarkemmin määritellä, millaisina aikoina
osa-aikainen palvelu paikallisesti järjestetään, kuvaa Lahtinen Kuntaliiton
näkemyksiä.

Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja Anneli
Kangasvieri arvioi, että lakiuudistuksen valmistelussa on unohdettu, että
päivähoito toimii nykyisellään hyvin ja palveluun ollaan kattavasti
tyytyväisiä.

– Tämä ilmenee opetus- ja kulttuuriministeriön helmikuussa
julkaisemista kyselytuloksista, joiden mukaan vanhemmat ovat pääosin erittäin
tyytyväisiä varhaiskasvatukseen. OKM:n kyselyn mukaan vanhemmat pitivät jo nyt
vahvuutena henkilöstön osaamista, muistuttaa Kangasvieri.

Jarkko Lahtisen mukaan lainsäädännössä tulee välttää liiallista
yksityiskohtaisuutta.

– Varhaiskasvatuslainsäädännön tulee olla sisällöltään
mahdollisimman pitkälle tavoitteellinen, eikä liian yksityiskohtainen. Kuntien
on voitava sovittaa tehokkaalla tavalla yhteen lasten ja perheiden tarpeet sekä
paikalliset olosuhteet, sanoo Lahtinen.

Lisää varhaiskasvatuksen työryhmän esityksestä:

Kuntaliitto jätti eriävän mielipiteen ja arvostelee kustannusarvion puuttumista

Lakiuudistuksessa kymmenen eriävää mielipidettä

OAJ kritisoi lakiuudistusesitystä

Powered by Labrador CMS