Ryynänen: Alueiden tulot oman verotusoikeuden tai kuntaveron kautta
Tampereen yliopiston kunnallisoikeuden emeritusprofessori Aimo Ryynänen ihmettelee vaatimuksia, joiden mukaan uusien itsehallinnollisten alueiden rahoituksen pitäisi tulla valtion tuloverotuksen kautta.
– Ristiriitaistahan tämä keskustelu on. Hallitusohjelmassa lukee että hallitus valmistelee sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisratkaisun kuntaa suurempien itsehallintoalueiden pohjalta. Jos verotusoikeutta ei tule, tuskin täyttyy määritelmä itsehallintoalueesta.
Ryynänen viittaa Euroopan neuvoston suositukseen alueellisesta itsehallinnosta.
– Siinä korostetaan omien varojen tärkeyttä. Jos valtiolta tulee rahoitusta, se ei saa olla korvamerkittyä. Nythän Suomessa ollaan tekemässä ihan päinvastoin, varsinkin kun puhutaan valtion ohjauksen vahvistamisesta näitä alueita koskien.
Mikäli alueet eli maakunnat eivät saa omaa verotusoikeuttaan, rahoitusmallin löytäminen kunnallisveropohjalta ei pitäisi olla Ryynäsen mukaan mahdoton ajatus.
Ryynänen hakee vertailupohjaa Saksan Schleswig-Holsteinin osavaltiosta, jossa on sekä kuntia että piirikuntia (kreis).
– Piirikuntahan on rinnastettavissa meidän kaavailtuun maakuntaamme. Siellä kahden tason järjestelmän tuloperusta hoituu yhdellä verotuksella. Eikö Suomessakin voida toimia siten, että vuosittain yhdessä kerättävä kunta- ja maakuntavero jyvitettäisiin tietyin perustein molemmille tasoille?
Ryynäsen mukaan tällaiset järjestelmät ovat yleisiä liittovaltiorakenteisissa maissa.
– Onhan se ihan eri asia kuin valtion tuloletkun päässä oleminen! Ryynänen sanoo.