Sote-kiire herättää arvostelua
Kiire herättää kasvavaa arvostelua sote-järjestämislain uudistuksen uusimmissa käänteissä.
Vihreitä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa edustava Outi Alanko-Kahiluoto pahoittelee sitä, että asiassa edetään aikataulu edellä. Elinkeinoelämän Keskusliitto kommentoi asiaa niin, että nyt ei pidä tehdä paniikkiratkaisuja.
– Näin suurta muutosta ei pidä toteuttaa hätäisesti muutamassa päivässä laaditun pelastussuunnitelman pohjalta, katsoo EK.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta oli esityksessään yksimielinen, mutta kokoomuksen ja vihreitten kerrotaan olleen valiokunnassa varauksellisia.
Kokoomuslaiset katsovat halunneensa perusteellista valmistelua kiireestä huolimatta.
– Asia tulee valmistella huomattavasti paremmin, vaikka se sitten jäisikin seuraavan hallituksen päätettäväksi. Tällöin on myös syytä kytkeä yhteen järjestämis- ja rahoitusuudistukset, joita nyt on keinotekoisesti käsitelty erillään, EK vaatii.
Alanko-Kahiluodon mukaan tiukan aikataulun ottaminen on sanellut sen, että päädytään kuntayhtymävaihtoehtoon. Se on ainoa, joka tässä aikataulussa ehditään valmistella.
– Se on selvästi parempi kuin nykytila mutta ei paras mahdollinen.
Alanko-Kahiluoto sanoo, että olisi pitänyt rauhassa vertailla kuntayhtymämalia ja vaihtoehtoa, johon sisältyvät vaaleilla valittu valtuusto ja verotusoikeus.
Hän arvelee, että jälkimmäinen osoittautuisi paremmaksi.
– Palvelujen järjestäjä on erotettava kaikilla tasoilla niiden tuottajasta, EK vaatii. Nyt käsittelyssä olevassa mallissa ei ole samaa selvää jakoa järjestämisen ja tuottamisen välillä kuin oli hallituksen alkuperäisessä esityksessä.
– Järjestäjän on otettava palvelutuotantoon mukaan kaikki eri palveluntuottajat ja hyödynnettävä näiden osaamista ja resursseja tarkoituksenmukaisella tavalla, EK katsoo kannanotossaan. EK on koko valmistelun ajan korostanut sitä, että yksityisillä toimijoilla pitää olla toimintaedellytykset järjestelmässä.
Perustuslakivaliokunnan lausunto ensi viikolla
Eduskunnan perustuslakivaliokunta on saanut tänään keskiviikkona pöydälleen sosiaali- ja terveysvaliokunnan muokkaamaan sote-järjestämislain. Valiokunta kuulee asiantutijoita. Lausuntoa odotetaan ensi viikolla.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan muokkaamassa mallissa on 19 tuotantoaluetta, mutta ei viittä suurta järjestämisaluetta, eli hallinnosta on pudotettu yksi porras pois.
19 aluetta olisivat kuntayhtymiä. Se tarkoittaa, että suoria vaaleja ei tule. Myös rahoitus kulkee kuntien kautta.
Se, miten perustuslakivaliokunnan esiin nostamat rahoitukseen liittyvät ongelmat on uudessa esityksessä otettu huomioon, ei ole julkista tietoa. Ei myöskään se, määritelläänkö laissa 19 aluetta vai todetaanko ainoastaan niiden lukumäärä.
Asia tulee julkiseksi perustuslakivaliokunnan lausunnon myötä niiltä osin, joita siinä käsitellään. Koko sosiaali- ja terveysvaliokunnan esitys tulee julki vasta kun valiokunnan mietintö valmistuu.
Se, täyttääkö uusi malli perustuslakivaliokunnan vaatimukset, tiedetään vasta valiokunnan käsittelyn jälkeen.
Alanko-Kahiluoto muistuttaa, että perustuslakivaliokunta piti kuntien uutta kuulemista tarpeellisena.
Myös Kuntaliitto on katsonut, että kun esitys muuttuu olennaisesti, on järjestettävä uusi kuntien kuulemiskierros.
Perustuslakivaliokunta kuitenkin ratkaisee, katsooko se, että esitys on muuttunut niin paljon että uusi kuulemiskierros pitää järjestää.
Alanko-Kahiluoto huomauttaa, että kuntia kyllä kuullaan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.