”Hallituksen on vihellettävä peli poikki ja keskeytettävä tämä järjetön hanke” – Kuntien kannalta kyydin pelätään kylmenevän Turun tunnin junassa
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja ja kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) vaatii hallitusta keskeyttämään niin sanotun Turun tunnin junan etenemisen
Myös Länsiratana tunnettu raidehanke jäi yllättäen ilman EU-rahoitusta. Hallitus oli laskenut osan radan rahoittamisesta EU-tuen varaan, Ovaska huomauttaa.
– Hallituksen on vihellettävä peli poikki ja keskeytettävä tämä järjetön hanke ennen kuin menee lisää veronmaksajien rahaa, Ovaska painottaa Kuntalehdelle.
Länsirata on kuntien ja valtion yhteinen hanke. Hankeyhtiötä rahoittavat molemmat osapuolet.
”Sumuverho on päällä”
Ennen vanhaan valtio kaivoi rahat uusiin raideyhteyksiin kokonaan omasta pussista. Orpon hallitus jatkaa kahden edellisen hallituksen tavoin työtä nopeiden raideyhteyksien parissa hankeyhtiöiden kautta.
Yhtiömuotoisessa rahoituksessa jää ilmaan kysymyksiä, joihin poliittisilla päättäjilläkään ei ole välttämättä vastauksia.
– Sumuverho on päällä, Jouni Ovaska sanoo.
Eduskunta saa tarvittaessa ministeriöltä ja Väylävirastolta tarvittavat tiedot maan väylästön kehittämisestä, mutta ne eivät suostu kommentoimaan yhtiöiden toimintaa. Hallitus haluaa piilottaa kaikki tiedot eduskunnan ulottumattomiin, huomauttaa Ovaska.
Piikki auki loputtomiin?
Ennen Kuntalehden haastattelua Ovaska oli laatinut tiedotteen, jossa hän kritisoi, miten hallitus ja erityisesti liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) suhtautuvat osakaskuntien tilanteeseen Länsirata Oy:ssä.
– Liikenneministeri Ranne ei voi jättää hanketta vain kuntien vastuulle. Paljonko kuntien rahoitusosuus tulee kasvamaan nyt, kun EU-rahat jäävät saamatta? Vai onko hallituksen piikki auki loputtomiin?
– Sitoumukset radan toteuttamiseen maksaisivat tulevaisuudessa miljardeja euroja. Faktat puhuvat hankkeen keskeyttämisen puolesta. Jos hallitus ei usko meitä oppositiossa, toivottavasti se uskoo EU:ta.
Korjausvelka kasvaa
Ovaska on huolissaan hallituksen liikennepolitiikan johtamisesta.
Väyläviraston arvion mukaan tiestön korjausvelka kasvaa ensi vuodesta eteenpäin.
Vuoden 2023 lopussa korjausvelka oli 2,6 miljardia euroa ja hallituskauden lopussa vuonna 2027 velan arvioidaan nousevan jo 3,1 miljardiin euroon.
Raiteilla korjausvelka kasvaa vuoteen 2027 loppuun mennessä joka vuosi 50 miljoonalla eurolla ollen silloin noin kaksi miljardia euroa, Ovaska laskee.
Kuntien tavoitteet olivat ymmärrettäviä
Ovaska ymmärtää myös Länsiradan suunnitteluvaiheessa mukana olleiden kuntien – Turun, Helsingin, Espoon, Salon, Lohjan, Vihdin sekä Kirkkonummen – pyrkimyksiä.
– Kunnat ovat katsoneet Länsiradan hyötyjä ja ne ovat halunneet panostaa tähän, Ovaska sanoo Kuntalehdelle.
Tilanne on kuitenkin nyt se, että kokonaisuus ei ole hankkeen puolella.
– Suomella ei ole varaa tähän.
Suunnitteluvaiheessa valtio on vastannut 51 prosentin osuudella Länsirata Oy:n kuluista. Osakaskunnat ovat panostaneet hankkeeseen merkittävästi jo tähän mennessä.
Esimerkiksi tämän vuoden laskut huomioituna Lohjan kaupunki maksaa ainakin 3,7 miljoonaa euroa hankkeen ratasuunnittelusta.
Lisäksi Lohja on panostanut aseman ympärille kaavailtuun kaupunginosaan, jonka toivotaan kehittyvän 11 000–15 000 asukkaan kokoiseksi.
Valttikorttina nopeus
Kuluvalla hallituskaudella on ollut tarkoitus laatia koko yhteysvälin rakentamissuunnitelma ja aloittaa yhteysvälien Espoo-Kirkkonummi ja Salo-Hajala rakentaminen.
Hankkeen valttikorttina on ollut Helsingin ja Turun välisen matka-ajan väheneminen kahdesta tunnista 78–86 minuuttiin.
Nykyisellään junamatkalla Turusta Helsinkiin – eli rantaradalla – välipysähdyspaikkoja ovat Salo, Karjaa, Leppävaara ja Pasila.
Länsirata-hanke maksaisi arvioiden mukaan yhteensä noin kolme miljardia euroa.
Tavoitteen mukaan koko Länsirata-hanke valmistuu vuonna 2032 eli projektin saattaminen loppuun ei ole ensimmäisen vaiheen jälkeen nykyisen hallituksen vastuulla.
Lue myös: