Matkustajaliikenne Suomesta Haaparantaan alkaa

Miksi henkilöjunat eivät liiku, ihmetteli brittituristi Jim Jones aiemmin tänä vuonna Haaparannan asemalla. Nyt on saatu positiivisia uutisia junaliikenteen käynnistymisestä. Kuva: Tapio Mainio
Julkaistu Muokattu

Teksti Tapio Mainio

– Nyt voimme kunnolla kehittää matkailua, sillä kauan odotettu matkustajaliikenne Suomesta Haaparantaan alkaa ensi vuonna, sanoo Tornion kaupungin kehitysjohtaja Sampo Kangastalo.

Hallitus lupasi tukea Haaparannan junia ensi vuonna 1,9 miljoonalla eurolla. Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen vuoden 2026 lisätalousarviosta.

Rata Kemistä Haaparantaan sähköistettiin jo vuosi sitten, mutta liikennöinnin aloittaminen on odottanut valtion tukea.

– Meihin on jo oltu yhteydessä liikenneministeriöstä. Tavoitteena on, että VR käynnistää päivittäiset junavuorot Oulusta Haaparantaan. Osa junista kulkisi suoraan Helsingistä Oulun kautta Haaparantaan, hän lisää.

Perämerenkaaren kunnat ovat Kangastalon mukaan edellyttäneet radalle päivittäisiä matkustajajunia, jotta se palvelisi töissä käymistä rajan molemmin puolin.

– Toivottavasti VR alkaa hoitaa kokonaisvaltaisesti maiden välistä henkilöliikennettä, sillä VR on voittanut junaliikenteen kilpailutuksen Pohjois-Ruotsissa Haaparannasta aina Sundsvalliin saakka. Se tuo myös synergiaetua, Kangastalo sanoo.

Uusi sähkörata yhdistää Suomen pääradan Kemin Laurilan kohdalta Ruotsin puolelle, jossa suomalainen leveämpi raideleveys ulottuu Haaparannan asemalle. Siellä matkustajat vaihtavat jatkossa laiturin yli kävelemällä suomalaisesta junasta ruotsalaiseen junaan. Molempia operoisi VR.

Haaparannasta on jo nyt ostopalveluna päivittäin kolme junavuoroa kohti Bodenia ja Luulajaa.

Tällä hetkellä junamatkustajien on Ruotsiin halutessaan pitänyt jatkaa Kemin asemalta bussilla Haaparannan linja-autoasemalle ja kävellä tai jatkaa pikkubussilla sieltä noin kilometrin matka Haaparannan rautatieasemalle.

Kunhan alkuun päästään

Lisäbudjetissa tuli myös 209 miljoonaa euron rahoitus Liminka-Oulu-välin kaksoisraiteen rakentamiseen. Se mahdollistaa myös henkilöliikenteen lisäämiseen Oulusta etelään.

Oulun ja Ylivieskan välillä matkustajamäärät ovat kasvaneet vuodesta 2019 lähtien 39 prosenttia.

Erittäin kovan kasvun myötä Oulusta kohti etelää matkustaa jo liki kaksi miljoonaa matkustajaa vuosittain.

Tornion kaupungin kehitysjohtaja Sampo Kangastalo uskoo, että junamatkustaminen kasvaa myös Suomen ja Ruotsin välillä, kun siinä päästään alkuun.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS