Osakaskunnille 26–262,5 miljoonan euron hintalaput Turun tunnin junasta – Espoon, Turun, Salon, Lohjan, Vihdin ja Kirkkonummen päättäjillä tiukka paikka
Turun tunnin junana aiemmin tunnetun Länsirata Oy:n osakaskunnat Turku, Espoo, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi ryhtyvät valmistelemaan omaa päätöksentekoaan Länsirata-hankkeen rahoituksesta ja osakassopimuksen hyväksymisestä.
Kuntien virkajohdon valmistelemassa päätöksessä kuntien päätöksentekijöille esitetään, että kunnat sitoutuvat ensimmäiseen vaiheeseen yhteensä 400 miljoonalla eurolla.
Toisen vaiheen toteutukseen kunnat sitoutuisivat yhteensä 300 miljoonalla eurolla edellyttäen, että valtio tekee siitä toteutuspäätöksen vuoden 2031 loppuun mennessä.
Kunnat ovat käyneet valtion kanssa osakassopimusneuvotteluja, joihin on sisältynyt hankkeen rahoitusvastuista sopiminen.
Kustannusten jako on kuntien virkajohdon neuvottelutulos, jonka mukaan Salon osuus hankkeen molemmista vaiheista olisi 52 miljoonaa euroa ja samalla rahasummalla myös Lohjan on katsottu voivan edistää uutta raideyhteyttä.
Muiden edellä mainittujen tavoin myös Vihdin kaavaillaan osallistuvan hankkeen molempiin vaiheisiin ja yhteensä maksettavaa kertyisi Vihdin kunnalle 45 miljoonaa euroa.
Jos asiat etenevät nyt tehtyjen suunnitelmien mukaan, Kirkkonummi valmistautuu maksamaan 26 miljoonaa euroa. Sekä Espoo että Turku ovat molemmat valmiudessa ottamaan osaa kustannuksiin 262,5 miljoonaa eurolla, eli Espoon ja Turun osuus hankkeen kahdesta vaiheesta olisi yhteensä 525 miljoonaa euroa.
Kuntien osuus kahden vaiheen kustannuksista olisi 700 miljoonaa euroa.
Seuraavaksi valtion ja kuntien neuvottelut saatetaan loppuun, ja sen jälkeen ehdotus etenee kuntien päätöksentekoon normaalissa menettelyssä, tiedotteessa kerrotaan.
Kunkin kunnan valtuusto päättää osaltaan kunnan rahoitusosuuden sekä osakassopimuksen hyväksymisestä. Päätöksenteko on odotettavissa marraskuussa 2025.
Vaiheittain kokonaisuutena
Länsirata-hanketta edistetään hallitusohjelman mukaisesti kokonaisuutena, vaikkakin vaiheittain.
Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan osuudet Espoo-Vihti-Lohja, Salo-Hajala ja Nunna-Kupittaa, ja toisessa vaiheessa osuudet Lohja-Salo ja Hajala-Nunna.
Valtion ja kuntien kesäkuussa 2024 sopimaa esisopimusta noudatteleva hankkeen rahoitusjako tarkoittaa, että kuntien osuus rahoituksesta on 30,7 prosenttia.
Valtion talousarviossa on hankkeeseen 400 miljoonan euron rahoitusvaltuus, jonka lisäksi hankeyhtiö Länsirata Oy:lle annettaisiin oikeus hankkia vierasta pääomaa enintään 500 miljoonaa euroa.
Nyt käsittelyyn tulevassa osakassopimuksessa kunnat sopisivat keskenään toisesta vaiheesta, vaikka valtio ei ole tehnyt siitä päätöksiä. Tämä korostaa Turun kaupungin tiedotteen mukaan kuntien näkemystä siitä, että radan hyödyt saadaan täysimääräisinä vasta, kun koko ratayhteys on valmis.
Lue myös: