Turun tunnin juna etenee suunnitellusti – Matka-ajan lyheneminen ei ole hankkeen tärkein tavoite, paljastaa yhtiön toimitusjohtaja

Hankkeen toteutuessa Helsingin ja Turun välinen matka-aika vähenisi kahdesta tunnista 78–86 minuuttiin. Kuva: Markus Sommers
Julkaistu Muokattu

Länsirata Oy:n toimitusjohtaja Pekka Ottavainen kertoo aiemmin Turun tunnin junana tunnetun hankkeen etenevän raiteillaan.

– Käynnissä oleva suunnitteluhanke etenee aikataulun mukaisesti.

Länsirata on Helsingin ja Turun välille kaavailtu junayhteys.

– Viemme ratasuunnitelmia hallinnolliseen käsittelyyn. Tämä tarkoittaa Liikenne- ja viestintäviraston Traficomin hyväksymisprosessia.

– Samalla valmistaudumme hankkeen seuraavaan vaiheeseen, josta odotamme omistajien päätöksiä vielä kuluvan vuoden aikana. Työtä ja tekemistä siis riittää.

Omistajien päätöksiin viitatessaan Ottavainen tarkoittaa hankeyhtiön osakaskuntia, jotka ovat Turku, Espoo, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi.

Kunnat ovat päässeet alustavaan sopuun länsiradan rakentamisen rahoitusosuuksista. Kuntien virkajohdon neuvottelutulos on vielä hyväksyttävä kuntien päätöksenteossa.

– Yhtiöllä on vahva luottamus siihen, että omistajat löytävät sopivimman tavan edetä hankkeessa loppuvuoden aikana, Ottavainen sanoo.

Matka-aika on vain yksi kohokohdista

Hallitusohjelman mukaan Helsingin ja Turun välinen uusi junayhteys toteutetaan ja rakentaminen aloitetaan yhteysväleillä Espoo-Lohja ja Salo-Kupittaa.

Yhtiön tavoitteena on, että rakentaminen aloitettaisiin vuoden 2027 aikana yhteysväleillä Espoo-Hista ja Salo-Hajala.

Hankkeen rakentamisesta ei ole vielä tehty päätöstä.

Hanke on toimitusjohtajan mukaan paljon muutakin kuin nykyistä nopeampi raideyhteys, vaikka jo hankkeen alkuperäinen nimi – Turun tunnin juna – osoitti nimenomaisesti matkustusaikaan.

– Olemme yhtiön taholta pyrkineet nostamaan esiin hankkeen aluetasoisen merkityksen lisäksi sen merkitystä koko Suomelle.

– Matka-aika-asia Helsingin ja Turun välillä korostuu edelleen liikaa, vaikka hankkeen tärkeimmät tavoitteet liittyvät elinvoimaan eli alueiden parempaan saavutettavuuteen, maankäytön tehostumiseen, ostovoiman kasvuun ja uusiin investointeihin.

Länsiradan suunnitteluvaiheeseen osallistunut Helsingin kaupunki ei aio osallistua hankkeen rakentamisvaiheeseen.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS