MAINOS: JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
Työyhteisön arjen vaikuttavinta johtamista voi oppia: Uudet Vaikuttava lähijohtaminen -opinnot JYU avoimessa
Muutos on jatkuvaa, työyhteisöt monimuotoistuvat ja hyvinvoinnin merkitys korostuu entisestään. Miten esihenkilö voi tukea työntekijöitä, edistää luovuutta, ratkaista haastavia tilanteita ja samalla huolehtia myös omasta jaksamisestaan? JYU avoimen yliopiston uudet joustavasti opiskeltavat Vaikuttava lähijohtaminen -opinnot pureutuvat johtamisen ajankohtaisiin teemoihin.
Lähijohtajan työ on usein työyhteisön arjen vaikuttavinta johtamista. Esihenkilö on keskeisessä roolissa siinä, miten työyhteisö voi, miten muutokset onnistuvat ja miten työntekijöiden osaaminen, luovuus ja motivaatio saadaan toimimaan.
”Vaikka johtavat kuuluvat ja näkyvät julkisuudessa, arkinen johtaminen on usein hiljaista sankaruutta – vilpitöntä halua auttaa ihmisiä onnistumaan. Ihmiset ovat monimutkaisia, mutta laaja-alainen johtamisteoreettinen ymmärrys on avain organisaationa onnistumisen oveen. Johtaja on merkitysten rakentaja, joka kietoo seuraajansa yhteiseen tarinaan ja ohjaa eteenpäin”, sanoo vanhempi yliopistonlehtori Tommi Auvinen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta.
Auvinen on vastuuopettajana JYU avoimen yliopiston uusissa Vaikuttava lähijohtaminen -opinnoissa. Ne tarjoavat joustavan ja työarkeen sopivan mahdollisuuden pysähtyä oman johtamistyön äärelle: miten johdan muutosta tai kohtaan haastavat tilanteet? Miten toimin organisaation tuloksellisuuden ja hyvinvoinnin rakentajana?
”Johtamisen eri osa-alueissa voi kehittyä ja niitä voi oppia! Vaikuttava lähijohtaminen -opinnot vahvistavat valmiuksia johtaa arjen työtä erilaisissa organisaatioissa”.
Kykyä kohdata muutosta ja monimuotoisia työyhteisöjä
Miten lähijohtajat voivat tukea työntekijöitä haastavissa tilanteissa, samalla huolehtien omasta jaksamisesta? Entä kuinka rakennetaan luottamusta ja vahvistetaan työyhteisön uudistumiskykyä? Lähijohtajalta vaaditaan kykyä kohdata työelämän jatkuvaa muutosta ja monimuotoisia työyhteisöjä. Ihmisten hyvinvointi on kaikki kaikessa – ja myös johtaja on ihminen. Kuullakseen muita, johtajan on opittava kuuntelemaan itseään ja huolehdittava hyvinvoinnistaan.
Auvinen korostaa ihmissuhdetaitojen merkitystä työelämässä:
”Etenkin tekoälyn läpäistessä kaikki toimialat korostuvat teknisen ja kaupallisen ymmärryksen lisäksi ihmissuhdetaidot. Niihin voi perehtyä ja niitä voi harjoittaa turvallisesti kursseillamme. Esimerkkinä mainittakoon tunneäly, jossa itseymmärryksen kautta kehitetään omien tunnereaktioiden tiedostamista ja kontrollointia. Aristotelesta lainatakseni: se, joka ei ole oppinut tottelemaan, ei voi olla hyvä komentaja.”
Oppia taloudesta, luovuudesta ja haastavien tilanteiden käsittelystä
Vaikuttava lähijohtaminen -opinnot antavat monipuolisen kuvan lähijohtamisen ja esihenkilötyön kentästä. Niistä saa tutkittuun tiedon ja teorian ohella konkreettisia keinoja ja vinkkejä lähijohtamisen arkeen.
Opinnoissa syvennytään työhyvinvoinnin tukemiseen, vuorovaikutukseen, haastavien tilanteiden ratkaisemiseen, muutoksen johtamiseen, luovuuden edistämiseen sekä taloudellisen vastuun ymmärtämiseen. Opintokokonaisuuteen voi valita itselleen olennaisimmat teemat ja keskittyä juuri niihin asioihin, joihin osaamista kaivataan.
Opintojen suunnittelussa on huomioitu työelämän todelliset ja tunnistetut tarpeet. Laajuudeltaan ja hinnaltaan maltilliset täysin verkkovälitteiset kurssit ovat ajoitettavissa arkeen joustavasti.
”Olipa sinulla aiempaa johtamiskokemusta tai opintoja enemmän tai vähemmän, voit aloittaa näissä opinnoissa johtamispohdinnat korkeatasoisten johtamisasiantuntijoidemme kanssa. Kynnys lähteä oppimaan on matala. Saatava oppi ja tieto sen sijaan on merkityksellistä. Johtajuus määrittää jokaisen organisaation menestyksen”, Auvinen kannustaa.