“Ethän sinäkään liikoja vaatisi”, kirjoittaa Anna Perho

Salaisuuden paljasti tv-perheen isä Phil Dunphy: lower your expectations, laske odotuksiasi.

Se nauratti, kunnes tajusin löytäneeni kiivaasti etsityn näkymättömän jarrun. Listaan tässä muutaman aiemman epäillyn: poliitikot, yritysjohtajat, pääomasijoittajat, maahanmuuttajat, start-up-sijoittajat, puolueet, etätyötä tekevät, kuluttajat, tekoälyn käyttöä kaihtavat myyjät, naiset, jotka eivät synnytä.

Minusta jarru on siinä, että me emme odota elämältä kovinkaan paljoa. Me olemme tyytyjiä.

Tämä on hyvä näin, tai ainakin ihan ok, ei minun niin väliä, ei meidän takia tarvitse. Ei ole sattumaa, että yksi rakastetuimmista kansanlauluistamme menee näin: Eihän elämä paljoa antanut / sateenkaari päättyi nakkikioskille / ravintolapöytään oksentaville naurettiin / Oo-oo-ooh.

Tyytymiselle on hienompikin termi, cantril-analyysi. Yksinkertaistaen siinä kuvitellaan tikkaat, joiden huipulla on paras mahdollinen elämä, jonka voit saavuttaa, ja alhaalla henkilökohtainen helvetti. Suomalainen tönöttää nastakengistään kiinni tarttuneena keskiaskelmalla, eikä edes uneksi paremmasta. Ja se on onnellisuuden ongelma.

Jähmeys on supervoimamme, ja siitä voi hektisessä maailmassa olla joskus hyötyä. Kyynisemmässä katsannossa tyytyminen on sitä, että usko tikkailla kapuamiseen on nollassa. Jos et usko parempaan, olet tyytyväinen siihen mitä on.

Ja kun Suomea katsoo tyytyjän silmin, kaikki puutteet vaikuttavat vain loogisilta. Miksi meille pitäisi esimerkiksi tarjota julkista terveydenhuoltoa, kun sen alasajosta ei seuraa mitään? Joku mummo soittaa Kansanradioon ja se siitä.

Palvelukulttuurista en edes jaksa aloittaa. Tyytyjien maassa sen tiivistymä on bongaamani itsepalveluhotelli, jonka nimi oli Painu hiiteen. Se on muuten ihan hyvä ohje kaikille alle 40-vuotiaille, jotka haluavat elämän. Halpoja lentoja saa vielä.

Ihminen sopeutuu lähes mihin tahansa olosuhteisiin ja alkaa pitää niitä normaalina, kuten historiakin on monin tavoin opettanut. Tikkaiden alasektorilla tönöttävän kannalta elämä on ennustettavaa ja sikäli tyydyttävää, koska hallinnan tunne on mielen tärkein ravintoaine. Ei tämä hääviä ole, mutta ainakin tiedän mitä tapahtuu huomenna ja ylihuomenna.

Niinpä nukkavieruus ja alakulo voi jatkua ikuisesti, kun kukaan ei enää koe sitä suoranaisesti huonoksi, kyllä tää meille kelpaa. Laulan vain mukana, kun tämä kappale soi:

Enhän minäkään liikoja vaatisi / Jotakin, jolla tarjoaisin illan / Elatusmaksut lottokupongilla kuittaisin / Oo-oo-ooh.

Anna Perho

Anna Perho on kirjoittaja ja yritysvalmentaja, joka asuu kunnassa.