Mielipide: Mistä hyvät oppimistulokset on tehty?

Pisa-tuloksien laskusta ollaan huolissaan ja etsitään syytä niiden laskuun niin resursseista, lasten ja nuorten elintavoista kuin opetuksestakin.

Tärkein edellytys oppimiselle on sisäinen motivaatio. Jos sitä on oppijalla, mikään ei estä häntä oppimasta, ei köyhyys, tuen puute eikä etäisyys. Toisaalta, mikään yhteiskunnan väliintulo, tukipalvelut tai varallisuus eivät auta motivaation puuttuessa. ”Ei kannettu vesi kaivossa pysy”, sanoo vanhakansa.

Lähihistoriasta löytyy todisteita siitä, kuinka köyhistä oloista, syrjäseuduilta, ilman tukiopetusta tai edes oppivelvollisuutta, jotkut oppivat. Heillä oli jokin ominaisuus, mikä esti heitä syrjäytymästä.

Tästä havainnosta seuraa, että oppimistulosten heikentymistä ei voi estää kaatamalla lisää ”vettä kaivoon”. On perehdyttävä motivaation syihin: mikä luo tarpeen oppia uutta ja edistyä opinnoissa?

Uusimmat Pisa-tulokset kertovat, että oppimistulokset ovat heikentyneet selvimmin hyvätuloisten perheiden lapsilla, joten rahalla tätä ei korjata. Jos ei ole tarvetta ponnistella, koska kaikki on jo saatu eikä ole tarvetta haastaa itseään parempaan, se voi pysäyttää motivaation.

1970-luvun lukiojärjestelmässä kaikki aineet kirjoitettiin 2,5 vuoden lähiopetusvaiheen jälkeen, eikä kirjoitusten hajautusta ollut. Lähiopetus oli ainoa opetuksen muoto ja opetus tapahtui usein kymmenien kilometrien päässä olevassa koulussa, ja kuljetusoppilaan edestakainen koulumatka saattoi viedä yli tunnin päivässä.

Koulukyydityksessä olevan oppilaan kouluviikko oli siten jopa päivän pidempi kuin lähellä koulua asuvan. Koulukuljetuksessa käytetty aika on poissa levosta, harrastuksista ja läksyjen teosta, lisäksi se heikentää oppilaan fyysistä kuntoa.

Näitä olosuhteita ei huomioida oppilaan arvioinnissa tai hyvinvoinnin tuessa, silti joidenkin oppilaiden arvosanat saattavat olla erittäin hyviä. Mikä saa oppilaan jaksamaan vai harrastaako koulu hänen kykyjensä ryöstöviljelyä?

Jälkeenpäin ajatellen jo 1970-luvulla olisi etäopetus sopinut hyvin yläasteikäisen ja ainakin lukiolaisen ohjelmaan: parina päivänä viikossa lähiopetusta ja ryhmissä tehtävää työtä, pari kolme päivää kotona tapahtuvaa annettujen tehtävien itseopiskelua.

Työt tarkistettaisiin ja epäselvät kohdat voisi kysyä lähiopiskelujaksolla. Motivoitunut opiskelija selviäisi hyvin ja jaksaisi arjessa paremmin, mutta motivaation puutteesta kärsivä oppilas saattaisi pudota kyydistä.

Jos joidenkin oppimistulokset alkaisivat heiketä, huomattaisiin, että itseopiskelu ei toimi heidän kohdallaan ja oppilas palautettaisiin päivittäiseen lähiopetukseen. Jo tieto näistä vaihtoehdoista saattaisi motivoida tehokkaampaan itseopiskeluun.

Toivottavasti tähän vaihtoehtoon ei liitetä tasa-arvokysymystä. Olemme saaneet syntyessämme erilaisen kokoelman ominaisuuksia ja kykyjä, ja vaikka olemme ihmisarvoltamme yhtä arvokkaita, emme ole samanlaisia muilta ominaisuuksiltamme. Millään opetusohjelmalla meistä ei voi myöskään tehdä sellaisia, olisiko se edes tarpeen? On suurta tuhlausta, jos ihminen ei saa käyttää kaikkia ominaisuuksiaan.

On meneillään voimakas asukasmääriin liittyvä polarisaatio, kyläkeskuksien koulut kasvavat, sivukylien lapsi- ja koulumäärät laskevat ja lopulta suurten ikäluokkien poistumisen jälkeen monet kylät hiljenevät kokonaan.

Miten muutamien etäällä asuvien lasten koulutus järjestetään, jotta koulupäivä ei veny tai käy liian raskaaksi ja yksinäiseksi. Sama ongelma oli edessä 100 vuotta sitten maatalousvaltaisessa Suomessa.

Onko historiasta mitään opittavaa? Jospa opettajat kiertäisivät eivätkä oppilaat tai jos jostakin löytyy terve koulurakennus, olisiko järjestettävissä vuoroluku, sillä onhan paljon vuorotyössä olevia vanhempiakin? Yksi nykyajan lapsen mahdollisuuksista on etäopetus. Jos se tuntuu utopialta, on muistettava, että etätyökin, joka on uusi normaali, on ollut käytössä vasta 10–15 vuoden ajan.

Entiseen ei ole paluuta. Muutokset on tehtävä hallitusti, etukäteen tilanteeseen varautuen eikä loppuun asti ihmettä toivoen, niin myös tässä tilanteessa.

Leena Neitiniemi-Upola

Kittilän Alakylä
Neljän vuoden kyläkoulukokemuksen jälkeen 80 kilometrin päivittäisen matkan kokenut kuljetusoppilas