Mielipide: Sosiaalialan ammattilaisista tulee teknologian hyväksyttävyyden arvioijia

Eduskunnassa on käsiteltävänä hallituksen esitykset, joiden päätavoitteena on lisätä teknologian käyttöä sosiaalihuollossa ja saavuttaa näin kustannussäästöjä. 

Tavoite on kannatettava. Parhaimmillaan teknologia tukee asiakkaan osallisuutta, turvallisuutta, toimintakykyä ja palvelujen saavutettavuutta. Teknologian käytön edistämisessä on varmistettava, että lainsäädäntö vastaa sosiaalialan ammattietiikkaa ja turvaa asiakkaiden perusoikeudet. 

Hallitus joutui täydentämään lakiesitystään perustuslakivaliokunnan huomioiden jälkeen. Täydentävässä esityksessä teknologian käytön yleisiksi edellytyksiksi määritellään muun muassa asiakkaan mielipiteen selvittäminen, inhimillisen kohtaamisen ja henkilökohtaisen vuorovaikutuksen säilyttäminen, asiakasturvallisuus sekä yksityiselämän ja henkilötietojen suoja.

Lakimuutokset tuovat hyvinvointialueille uuden arviointivelvoitteen. Sosiaalialan ammattilaisten tulee jatkossa arvioida, voidaanko asiakkaan palvelutarpeeseen vastata teknologialla. Arviointi laajenee siis palvelutarpeesta ja palveluiden soveltuvuudesta myös teknologiaan. Ammattilaisen on arvioitava esimerkiksi, ymmärtääkö asiakas teknologian toiminnan, tarkoituksen ja vaikutukset omiin oikeuksiinsa.

Teknologian käytössä ollaan siirtymässä sosiaalihuollossa lakimuutosten myötä uuteen vaiheeseen, jossa teknologiasta tulee entistä näkyvämpi osa asiakkaan palveluprosessia.

Kun ammattilaisista tulee teknologian soveltuvuuden ja hyväksyttävyyden arvioijia, on kyse paljon suuremmasta muutoksesta kuin vain teknologian käytön lisäämisestä sosiaalihuollossa.

Muutoksen toteuttaminen edellyttääkin sosiaalialan ammattilaisilta nykyistä laajempaa teknologiaosaamista. Sosiaalihuollossa teknologiaosaaminen ei tarkoita vain yksittäisten digipalveluiden, tietojärjestelmien, ikäteknologian tai tekoälysovellusten tuntemista.

Ammattilaisen tulee jatkossa kyetä arvioimaan teknologian soveltuvuutta asiakkaan tilanteeseen ja sosiaalihuollon tavoitteisiin sekä sen riskejä ja seurauksia. Käytännössä tämä tarkoittaa sen arvioimista, milloin teknologia edistää asiakkaan etua ja milloin sen käyttö voi vaarantaa perusoikeuksien toteutumisen.

Lakimuutosten toimeenpanossa on ratkaistava, miten hyvinvointialueet, korkeakoulut ja muut alan toimijat vastaavat akuuttiin ammattilaisten täydennyskoulutustarpeeseen.

Ensimmäisenä koulutusta tarvitsevat jo alalla toimivat ammattilaiset. Jos teknologian arvioinnista tulee osa sosiaalihuollon ydintehtäviä, osaamisvaatimukset on myöhemmin huomioitava myös tutkintokoulutuksissa.

Haastetta lisäävät sosiaalialan riittämättömät tutkimuksen, koulutuksen ja kehittämisen rakenteet. Myös tutkimustietoa teknologian vaikutuksista asiakkaisiin ja heidän perusoikeuksiensa toteutumiseen tarvitaan lisää ammattilaisten kouluttamisen ja arviointityön tueksi.   

Avoinna on myös arviointivelvollisuuden käytännön toteutus. Tarvitaan kansallisia arviointikriteerejä, ohjeistuksia ja tukimateriaaleja sekä muutoksia tiedonhallinnan rakenteisiin ja asiakastietojärjestelmiin. Ilman yhteisiä rakenteita teknologiasta tehtävät arviot voivat muodostua epäyhtenäisiksi ja asiakkaiden kohtelu eriarvoistua.

Näin laajaa uutta arviointivelvollisuutta on vaikea toteuttaa turvallisesti suunniteltuun lain voimaantuloon, vuoden 2027 alkuun mennessä. Samalla tavoiteltujen kustannussäästöjen saavuttaminen vaikuttaa epärealistiselta, sillä lakimuutosten toimeenpano edellyttää merkittäviä taloudellisia panostuksia.

Ilman riittäviä resursseja ja toimivia ratkaisuja vaarana on, että lakimuutokset siirtävät ammattilaisille vastuita, joiden kantamiseen heillä ei ole edellytyksiä.

Elisa Savolainen
Yhteiskuntatieteiden maisteri ja sosiaalityöntekijä, työskentelee väitöskirjatutkijana Lapin yliopistossa.

Katri Ylönen
Yhteiskuntatieteiden tohtori ja sosiaalityöntekijä, työskentelee yliopettajana Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.