Mielipide

Myös tapahtumat ja verkostot edistävät luottamuksellista ilmapiiriä ja innostavat

PÄÄKIRJOITUS En ole ehkä koskaan kokenut alaa, jossa tavataan, verkostoidutaan ja kouluttaudutaan yhtä paljon kuin kunta-alalla.

Tiina Ojutkangas on Kuntalehden päätoimittaja.
Julkaistu

Tapahtumat ovat erittäin asiapitoisia. Ja samaan aikaan verkostoitumisen mahdollistavia tilaisuuksia, joissa parhaimmillaan on hauskaa. Joskus verkostoituminen on kaikkea muuta kuin hauskaa, jos aiheena on oman karun kokemuksen jakaminen. Silloinkin se on ehkä helpottavaa.

Kunnat harkitsevat tarkoin, mihin osallistuvat. Aika on kallista ja osassa tapahtumia osallistumismaksutkin tuntuvat. Alkuvuoden isoja tapahtumia on perinteikäs RAFO eli Rahoitus -ja johtamisfoorumi helmikuun alussa. Kuntaliitto ja FCG laativat vuosi toisensa jälkeen kiinnostavan ohjelman.


Yksi arvokas, uudentyyppinen valmennus on Kuntaliiton ja FCG:n järjestämä maksuton koulutus kuntapuheenjohtajille. Kunnanhallituksen puheenjohtajan valmennus on suunnattu viime kesänä aloittaneille kunnan- ja kaupunginhallituksen puheenjohtajille.

Miksi valmennusta sitten tarvitaan? Uusissa tehtävissä ja miksei jo aiemminkin puheenjohtajuuden kokeneilla voi olla tarvetta pohtia omaa rooliaan. Millainen johtaja olen tai miten voin edistää keskustelukulttuuria omassa kunnassa.Keskustelukulttuuri ja ilmapiiri ovat sanat, jotka ovat usein esillä ja otsikoissakin. Ilmapiiriin ei vaikuta pelkästään hallituksen puheenjohtaja vaan jokaikinen jäsen.

Valtaosa kuntien luottamushenkilöistä ja johtavista viranhaltijoista on sitä mieltä, että keskustelu- ja päätöksentekoilmapiiri vaikuttaa melko tai erittäin paljon oman kunnan toimintaedellytyksiin. Tämä ilmenee syksyllä toteutetusta Kuntapäättäjäkyselystä, johon vastasi yli 2500 valtuutettua ja keskeistä viranhaltijaa.

Ilmapiirin merkitys on kasvanut selvästi. Vuosi sitten runsas puolet arvioi sen vaikuttavan melko tai erittäin paljon kunnan toimintaedellytyksiin.


Johtavat viranhaltijat näkevät ilmapiirin vaikutuksen suurempana kuin luottamushenkilöt. Alle 30-vuotiaat korostavat ilmapiirin merkitystä enemmän kuin vanhemmat ikäluokat. Naisille se on tärkeämpää kuin miehille. Suomenkieliset arvioivat ilmapiirin vaikuttavan enemmän kuin ruotsinkieliset.

Kolme neljästä kyselyyn vastanneesta kuntapäättäjästä arvioi ilmapiirin vaikuttavan melko tai erittäin paljon kuluvalla valtuustokaudella.

Käy järkeen, että hyvin toimiva päätöksentekokulttuuri ja rakentava keskustelu luovat hyvän perustan päätöksenteolle ja kunnan toiminnalle kuntalaisten parhaaksi. 

Tiina Ojutkangas on Kuntalehden päätoimittaja.

Powered by Labrador CMS