Mielipide

Näkökulma: Aapinen on demokratian käyttöohje, jonka sivuilla tehdään tulevaisuus

NÄKÖKULMA Ekaluokkalaisen avatessa aapisensa käynnistyy matka, jonka päämääränä ei ole vain lukutaito vaan kyky ymmärtää maailmaa ja osallistua yhteiskuntaan. Entä jos tulevaisuuden tärkein investointi olisikin uusi ja harjoittelemaan houkutteleva aapinen jokaiselle koulunsa aloittavalle?

Aapinen on paljon enemmän kuin oppikirja, kirjoittaa Sari Puutio.

Abckiria oli ensimmäinen suomenkielinen kirja, jonka kirjoitti uskonpuhdistajana tunnettu Mikael Agricola vuonna 1543. Aapinen puolestaan on suomenkielinen termi, jolla tarkoitetaan aivan ensimmäistä oppikirjaa, josta lapset alkavat opetella lukemista. Moni muistaa vielä oman aapisensa. Sen sivuilla ei opeteltu vain kirjaimia, vaan koettiin oivaltamisen ilo: tunne siitä, että maailma avautuu sana kerrallaan.

35 vuoden ajan erityisopettajana periaatteeni on ollut, että ekaluokkalainen saa aapisen mukaansa ensimmäisenä koulupäivänä. Näen mielessäni keltanokan, joka kaivaa kirjan repustaan jo eteisessä ja esittelee sitä kotiväelle innostuneena. Siinä hetkessä formula-auto on viritetty oppimisen päättymättömälle ajoradalle.

 

Tänään monessa koulussa ja kunnassa aapinen on vuosia kierrätetty versio, joka vaatii mittavan varikkokäynnin. Siellä kumitetaan vanhat kotitehtävämerkinnät, tarkistuslasketaan sivut, teipataan repeämiset, muovitetaan kovimmat kolhut ja siloitetaan hiirenpuremilla olevat sivut.

Varikolla hyörivät opettajat ja ohjaajat. Rehtorit pahoittelevat budjettipuristuksessaan aapisten kuntoa ja heilauttavat ruutulippua aapisvarikolta oppimisen ajoradalle. Mainoslauseet radan varrella kertovat kuitenkin toisenlaista tarinaa lukutaidon kriisistä.

Samalla Suomessa panostetaan lukutaitoon liittyviin kampanjoihin. Opetushallituksen Lukutaito-ohjelma edistää kaikenikäisten lukutaitoa. Kirjastot houkuttelevat keräämään lukuminuutteja. Lukuboostissa somevaikuttajat haastavat nuoria lukemaan päivittäin. Lue ja liiku yhdistää lukemisen ja liikkumisen. Oikealla asialla ovat kaikki, mutta onko koululaisella lähtöviivalla käsissään innostava oppikirja?

Lapsen usko oppimiseen ei saa koskaan olla suurempi kuin kuntatoimijan halu mahdollistaa se.

Väkisinkin mieleen tulee roomalaisten vanha sanonta leivästä ja sirkushuveista. Minulle aapinen on leipää. Hankkeet, kampanjat ja tempaukset uhkaavat jäädä sirkushuveiksi. Ilman vankkaa perustaa ja sitoutumista niistä ei ole pysyvää apua.

Aapisvarikolta ehtii radalle hivenen ennen PISA-tulosten julkistamista. PISA-päivän koittaessa oppimisen kaasupolkimiksi nimetään perustaidot. Jarruiksi löydetään hankehumppa, ruutuaika ja avoimet oppimisympäristöt.

Aapisten korjaukseen käytetty työpanos on pois oppilaan kohtaamisesta, pedagogisesta tuesta ja oppimateriaalin motivoivasta vaikutuksesta. Juuri näistä rakentuvat oppimistulokset, joita PISAn mukaan arjen asfaltilla tarvitaan.

 

Oppimisen ilo on kuitenkin ekaluokassa halpa polttoaine. Yksi oppilaistani toteaa päivittäin useaan otteeseen ”Minä haluan lukea” erittäin vaativalla äänellä. Sydäntä vihlaisten joudun siirtämään lukemisen lapsen vaatimasta ajankohdasta heti johonkin myöhempään.

Saman päivän aikana on kuitenkin lupa lukea. Lähikirjasto tarjoaa runsaasti mielekästä ja kiinnostavaa luettavaa erinomaisen palvelun kera. Aikuisen elävästi ääneen lukema tarina on oppilaille arjen luksusta - kaikki rauhoittuvat kuuntelemaan toisin kuin valmiiksi luettujen digimateriaalien äärellä.

Lukutaito kasvaa monipuolisesta lukemisesta. Olen käyttänyt sanomalehteä opetuksessani vuosien ajan. Se on luotettava, ajantasainen ja kertoo lapselle kiinnostavasti ympäristöstä, jossa hän elää. Koulujen esitystekniikka mahdollistaa erinomaisesti näköislehden hyödyntämisen opetuksessa.

Kun Tamperelaisen pääkirjoituksessa kerrottiin lehden huomioivan lapset lukijoina tarjoten heille irtioton vilkkuvista ruuduista ja lyhytvideosaasteesta, oli yhteistyön aloittaminen luokkani kanssa vain yhden sähköpostin päässä. Kun lukeminen sidotaan oppilaan arkeen sanomalehden kautta, motivaatio ja sitoutuminen kasvavat. Se yhdistää myös perheenjäseniä yhteisen lukukokemuksen äärelle.

Kirjailija ja uutisankkuri Matti Rönkä muistutti kotimaakunnassani Keski-Pohjanmaalla vieraillessaan, että lukutaito on demokratian perusta. Lukemalla saadaan työkaluja ajatteluun, mutta myös elämänhallintaan. Lukutaitotyö on mitä suuremmassa määrin lasten kasvattamista osallisiksi kuntalaisiksi.

Surullisinta on kohdata täysi-ikäistyneitä lähes luku- ja kirjoitustaidottamia nuoria. Eräs nuori haki Kela-kortista mallia sukunimensä kirjoittamiseen. Hän ei opiskeluikäisenä häpeältään halunnut taitoja harjoitella.

Ammatillisissa opinnoissa saati sitten elämässä pelkkä kuunteleminen ja katsominen eivät enää riitä. Tilanne pysäyttää. Mitä tapahtuu yhteiskunnalle, jos lukutaito muuttuu valinnaiseksi taidoksi? Ja mistä löytyy paikka, jossa perustaidon harjoittamiseen voi vielä myöhemmin tarttua?

 

Aapinen on paljon enemmän kuin oppikirja. Se on demokratian käyttöohje, jonka sivuilla tehdään tulevaisuus. Sieltä alkaa matka lukutaitoiseksi, ajattelevaksi, osallistuvaksi ja omaa elämäänsä hallitsevaksi kuntalaiseksi. Siksi aapinen ei saisi näyttää siltä kuin demokratia olisi jo lähtöviivalla luovuttanut.

Aapinen on peräänkuulutettujen perustaitojen huoltoasema, oppimisen ABC. Se kertoo, kuinka tärkeänä pidämme oppimista. Siksi jokaisella koulunsa aloittavalla pitäisi olla oma aapinen.

Lapsen usko oppimiseen ei saa koskaan olla suurempi kuin kuntatoimijan halu mahdollistaa se. Tulevaisuus rakennetaan siellä, missä lapsi avaa aapisen ensimmäisen kerran. Tuletko osaltasi töihin tulevaisuushuoltamolle?

Sari Puutio
Erityisopettaja, yrittäjä ja kolumnisti

Powered by Labrador CMS