Mielipide

Näkökulma: Kansanopistot ovat kuntien kumppani kotoutumisessa

Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan hallituksen esitystä kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamiseksi, kirjoittaa Suomen Kansanopistoyhdistyksen toiminnanjohtaja Tytti Pantsar.

Siinä kotoutumiskoulutus keskitetään työvoimapoliittiseksi koulutukseksi, vapaan sivistystyön oppilaitoksilta poistetaan lakisääteinen kotoutumiskoulutustehtävä ja siihen kohdennettu valtionosuusrahoitus ja kuntien kotoutumiskorvauksia vähennetään noin 30 miljoonalla eurolla.

Kuntien vastuulle on tulossa siis uusi tehtävä, johon ei ole riittävää rahoitusta, tilanteessa, jossa osa toimivasta koulutusverkostosta poistuu. Kyse ei ole vain koulutuspoliittisesta muutoksesta, vaan kuntien elinvoimasta, taloudesta ja palvelujärjestelmän kestävyydestä.



Vapaan sivistystyön oppilaitoksissa – kansanopistoissa, kansalaisopistoissa, opintokeskuksissa ja kesäyliopistoissa – opiskelee vuosittain noin 38 000 maahanmuuttajaa vapaan sivistystyön valtionosuusrahoituksella. Suomessa on 74 kansanopistoa, joista noin 50 järjestää kotoutumiskoulutusta. Monilla alueilla kansanopistot ovat keskeinen osa paikallista kouluttajaverkostoa ja kuntien yhteistyökumppaneita.

Kansanopistojen maahanmuuttajille suunnatuissa tavoitteellisissa ja pitkäkestoisissa koulutuksissa opiskelee vuosittain noin 7000 ja aikuisten perusopetuksessa noin 2000 opiskelijaa.

Kotoutuminen on kunnille elinvoimapolitiikkaa. Se vaikuttaa työvoiman saatavuuteen, yritysten sijoittumispäätöksiin, veropohjaan ja alueen pitovoimaan. Onnistunut kotoutuminen vahvistaa kuntaa. Epäonnistuminen kasvattaa palveluiden tarvetta. Siksi kansanopistoissa olevaa osaamista ei tulisi kadottaa.



Kansanopistot ovat kehittäneet maahanmuuttajakoulutuksia vuosikymmeniä. Ne tavoittavat työn perässä muuttaneita, kotivanhempia, nuoria jatko-opintoihin suuntaavia, ammatilliseen koulutukseen hakeutuvia, korkeasti koulutettuja, heikommassa asemassa olevia ja kotoutumisajan ylittäneitä.

Merkittävä kunnille on myös kansanopistojen rooli oppivelvollisten kouluttajana. Kotoutumis- ja lukutaitokoulutus on kirjattu oppivelvollisuuslakiin tavaksi suorittaa oppivelvollisuutta. Kansanopistot ovat osa nuorten koulutuspolkua ja sivistyspalveluiden kokonaisuutta.

Vuosien 2015–2016 maahantulossa kansanopistot reagoivat nopeasti. Ne ottivat vastuuta alaikäisinä yksin maahan tulleiden koulutuksesta ja tarjosivat turvallisen opiskelu- ja asuinympäristön. Moni tuolloin maahan tullut on edennyt opintoihin ja työelämään. Tämä kertoo oikea-aikaisen ja kokonaisvaltaisen koulutuksen vaikuttavuudesta.



Kansanopistoilla on valmiit rakenteet: pätevät opettajat, kielitaidon arviointiosaaminen, ohjaus- ja opiskelijahuollon käytännöt, työelämäyhteydet ja usein myös asuntolatoiminta. Ne ovat kyenneet reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin niin vuonna 2015 kuin Ukrainan sodan jälkeen. Kunnille tämä tarkoittaa valmista, testattua ja joustavaa kumppania, jonka osaamista voidaan hyödyntää muutostilanteissa. 

Kotoutuminen edellyttää suomen tai ruotsin kielen taitoa, mutta uudistuksessa on vaarana, että kotoutumiskoulutus muuttuu yksinomaan työnhankintakoulutukseksi, jolloin integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan jää toteutumatta.

Kansanopistojen maahanmuuttajakoulutus on vaikuttavaa: E2 Tutkimuksen selvityksen mukaan yli puolet opiskelijoista arvioi saavuttaneensa arjen asiointiin riittävän kielitaidon, ja noin 90 prosenttia koki saaneensa keskeistä tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta ja työelämästä.

Opiskelijat kiittivät mahdollisuutta kohdata äidinkielenään suomea tai ruotsia puhuvia epämuodollisissa yhteyksissä, kuten tapahtumissa, ruokalassa ja asuntolassa. Selvityksen mukaan koulutukseen panostaminen maksaa itsensä takaisin, sillä se tukee jatko-opintoihin ja työmarkkinoille siirtymistä ja vähentää raskaampien palvelujen tarvetta kunnissa.



Jos lakiesitys toteutuu, arviolta seitsemän kansanopistoa joutuu lopettamaan toimintansa ja 21:n toimintaedellytykset heikkenevät. Lähes 10 000 maahanmuuttajan koulutuspaikka vaarantuu. Myös muiden opiskelijoiden koulutuspaikat sekä kansanopistojen henkilöstön työpaikat ovat uhattuina.

Useat kunnat ovat lakiesitystä koskevissa lausunnoissaan todenneet, että muutokset vapaan sivistystyön oppilaitosten tehtäviin ja rahoitukseen voivat johtaa paikallisen kouluttajaverkoston supistumiseen, osaamisen katoamiseen ja maahanmuuttajien jatkokoulutusmahdollisuuksien heikkenemiseen. 

Hallituksen esitys on vielä valmistelussa. Siksi nyt on varmistettava, että kotoutumista tukeva koulutustehtävä säilyy vapaan sivistystyön lainsäädännössä ja oppilaitokset voivat jatkossakin palvella kuntien monikielistä väestöä kieli- ja yhteiskuntakoulutuksellaan.


Tytti Pantsar
toiminnanjohtaja
Suomen Kansanopistoyhdistys-Finlands Folkhögskolförening ry

Powered by Labrador CMS