Näkökulma: Kriisikuntakriteereihin elinvoimaulottuvuus?

Kuntien parlamentaarinen tulevaisuustyö on menossa ja tuntuu, että kaikilla on omat mielipiteensä työstä ja sen tavoitteista. Puolueet, kuntajohtajakollegat, luottamushenkilöt ja muut tahot virittävät suhtautumistaan työhön ja mahdolliseen lopputulokseen.

Olen itsekin yrittänyt muodostaa näkemystä asiaan, jossa tuntuu olevan monta puolta. Kuntaliitokset, kuntien yhteistyön lisääminen sekä erilaiset kuntatyypit vilisevät työkalupakissa.

On ollut järkevää nostaa tämä teema esille, koska kaikki varmasti olemme samaa mieltä siitä, että kuntien eriytyminen on alkanut jo aikaa sitten ja voimistuu edelleen. Kovat faktat näyttävät vahvasti suuntaa siihen. Kuntajohtajapäivillä yksi pääteemoista käsitteli tätä dilemmaa.

Mieleeni jäi erityisesti keskustelu, jonka haluan tässä kirjoituksessani nostaa esille. Kollegani ehdotti kriisikuntakriteerien täydentämistä elinvoimakriteereillä ja olen sitä ajatusta jalostanut päässäni.

Kannatan tätä erinomaista ehdotusta ja tarkastelun suuntaa, jossa kuntien tilanteeseen voitaisiin tarttua jo aiemmassa vaiheessa ennen kuin peruuttamaton tilanne kriisikuntakriteerien täyttymisen jälkeen tuntuu jo toivottamalta. Pakkoliitokset ovat vaikea tilanne, jossa yleensä kärsii koko seutukunta.

Elinvoimakriteerit voisivat olla jo esille nostettujen kaltaisia; esimerkiksi oppilasmäärä, syntyvät lapset ja kuolleisuus (huoltosuhde) sekä ulkoisten investointien osuus.

Nämä nyt vain ensimmäisinä avauksina. Toivon kasvavaa keskustelua aiheen ympärillä. Kiitos Kuntaliitolle jo skenaariotarkastelusta, josta on hyvä virittää ajatuksia yhteiseen, tärkeään tarkasteluun.

Emilia Savolainen
Pieksämäen kaupunginjohtaja

Lue myös:

Kunnat ovat yrityksiä varten – ei toisinpäin