Mielipide
Näkökulma: Oppilaan oma äidinkieli – uhka vai mahdollisuus?
Maahanmuuttotaustaisen oppilaan oma äidinkieli ja koulun opetuskieli – suomi tai ruotsi – asetetaan usein vastakkain. Turhaan, osoittavat koulutuksen asiantuntijat kirjoituksessaan.
Julkisessa keskustelussa kuulee väitteitä, että oman äidinkielen opetus tai käyttö vaikeuttaisi opetuskielen oppimista ja heikentäisi oppimistuloksia.
Oman äidinkielen ja koulun opetuskielen vastakkainasettelu perustuu niin sanottuun ilmapalloteoriaan, jossa ihmisen muistia verrattiin ilmapalloon. Tämän vanhentuneen käsityksen mukaan yksikielisellä ihmisellä olisi aivoissaan ikään kuin iso, täyteen puhallettu ilmapallo, toisin sanoen yksi vahva kieli.
Kaksikielisillä ihmisillä ajateltiin olevan samassa tilassa kaksi pienempää, puolityhjää ilmapalloa. Oletettiin, että muistiin mahtuu vain tietty määrä kieltä: yhden kielen kasvaessa ja laajetessa toisen kielen olisi pakko pienentyä vastaavasti.
Nykyään tiedetään, etteivät ihmisaivot toimi näin, vaan kahden tai useamman kielen oppiminen tekee aivoista joustavammat ilman, että mikään katoaa pois. Eri kielten tiedot ja taidot tukevat ja rikastuttavat toisiaan yhteisestä kognitiivisesta perustasta käsin.
Vastakkainasettelun sijaan olisi tärkeää tukea oppilaan lukutaidon kehittymistä sekä omassa äidinkielessä että opetuskielessä.
Ruotsalaiset tutkijat Natalia Ganuza ja Christina Hedman ovat kartoittaneet oman äidinkielen opetuksen yhteyttä sanaston ja lukutaidon kehittymiseen somalinkielisten oppilaiden keskuudessa.
Tuloksena oli, että oman äidinkielen opetukseen osallistuneet oppilaat saivat parempia tuloksia somalin kieltä koskevissa sanasto- ja lukutaitotesteissä kuin ne oppilaat, jotka eivät osallistuneet opetukseen. Jatkotutkimuksessa selvisi, että somalin kielen lukutaito oli yhteydessä myös yleiseen koulumenestykseen ja matematiikan arvosanoihin. Näin oli siitä huolimatta, että oman äidinkielen viikoittainen tuntimäärä oli varsin pieni.
Tanskassa puolestaan Anna Tegunimatakan tutkimustulokset osoittivat, että oman äidinkielen opetuksen lakkauttaminen heikensi maahanmuuttotaustaisten oppilaiden tanskan kielen ja matematiikan oppimistuloksia.
Suomessa on viime aikoina keskusteltu paljon maahanmuuttotaustaisten oppilaiden opetusjärjestelyistä, jotka ovat pitkälti kuntakohtaisesti päätettävissä.
Keskustelut ovat kietoutuneet tiiviisti suomi toisena kielenä ja kirjallisuus (S2) -oppimäärän järjestämiseen ja koulupiirijakoihin. Koulun opetuskielen opettaminen onkin opinnoissa etenemisen ja osallisuuden rakentumisen kannalta tärkeää, sillä kieli on avain yhteiskuntaan. Oma äidinkieli jää keskusteluista helposti sivuun – tai siihen liitetään edellä mainittu ”ilmapalloteoria”.
Oppilaiden lukutaidon kehittymisestä on kannettu huolta, sillä useat arviointitutkimukset osoittavat, että suomalaisten nuorten lukutaito on heikentynyt. Heikosti lukevien osuus on kasvanut eniten S2-oppimäärää opiskelevien joukossa.
S2-oppimäärä ei kuitenkaan ole syynä heikentyneeseen lukutaitoon, vaan syitä on etsittävä muualta, esimerkiksi oppilaiden kehittymässä olevasta opetuskielen taidosta tai perheen sosioekonomisesta taustasta.
Oppimistulosten parantamiseksi on myös ryhdytty toimiin: perusopetuksen vähimmäistuntimäärää on lisätty kolmella vuosiviikkotunnilla ja oppimisen tukijärjestelmä on uusittu.
Oppilaiden lukutaitoa ja oppimista vahvistetaan myös järjestämällä oman äidinkielen opetusta sekä hyödyntämällä oppilaan osaamia kieliä kaikkien oppiaineiden opetuksessa.
Kunnilla ei ole lakisääteistä velvollisuutta järjestää oman äidinkielen opetusta, ja siksi sitä toteutetaan kunnissa eri tavoin. Opetus olisi kuitenkin turvattava koko Suomessa, sillä eriävät käytänteet asettavat oppilaat eriarvoiseen asemaan sen mukaan, millä paikkakunnalla he asuvat. Kaukaa viisaat kunnat järjestävätkin oman äidinkielen opetusta, vaikka siihen ei ole velvoitetta.
Opettajia kuitenkin velvoittavat opetusta ohjaavat asiakirjat, joiden mukaan kaikkien opettajien tulee käyttää työssään kielitietoista pedagogiikkaa. Kielitietoisella pedagogiikalla tarkoitetaan opetussuunnitelman perusteissa muun muassa sitä, että opetuskieleen kiinnitetään huomiota jokaisella oppitunnilla ja että kaikkia oppilaiden osaamia kieliä käytetään oppimisen tukena.
Perinteiseen yksikieliseen pedagogiikkaan verrattuna nykykoulussa on siis tavoitteena hyödyntää monikielistä pedagogiikkaa.
Siinä kaikki kielet ovat sallittuja oppimisen kieliä: oppilas voi hakea tietoa kaikilla osaamillaan kielillä, tehdä monikielisiä muistiinpanoja ja palauttaa lopullisen tehtävän sovitusti joko opetuskielellä tai monikielisenä.
Oppilaiden monikielistä lukutaitoa tulee tukea kaikessa opetuksessa. Useissa suomalaisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että opettajat suhtautuvat monikielisyyteen sinänsä myönteisesti.
Käytännössä monikielistä pedagogiikkaa hyödynnetään silti melko vähän, ja opettajat kertovat kaipaavansa lisää konkreettisia työvälineitä ja osaamista kielitietoiseen opetukseen. Opettajien mahdollisuudet osallistua täydennyskoulutuksiin vaihtelevat kuitenkin kunnittain ja kouluittain.
Lukutaito on jokaisen perusoikeus. Perusopetuksella on kiistaton rooli tämän perusoikeuden toteutumisessa, ja kunnilla on siinä keskeisin rooli. Kielellisesti moninaisessa yhteiskunnassa lukutaidon tukemiseen tarvitaan ennen kaikkea ymmärrystä siitä, että jokainen kieli on arvokas.
Lukutaidon vahvistamisessa kaikkien kielten käyttö on mahdollisuus – ei uhka.
Johannes Ruoho, kieli- ja kulttuuriryhmien opettaja, Espoon kaupunki
Raisa Harju-Autti, yliopistonlehtori Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
Sirkku Latomaa, lehtori, Tampereen yliopisto
Lue myös:
