Mielipide
Näkökulma: Yhteiskunnan rakenteet eivät tue kansalaisten ilmastotoimijuutta
Kaupungit tarvitsevat kansalaisia ilmastotyön tekijöiksi. Samalla yhteiskunnan rakenteet tekevät kansalaisten ilmastotyöstä yllättävän vaikeaa, kirjoittavat Pauliina Lehtonen ja Maria Åkerman.
Suomalaiset kaupungit ovat viime vuosina asettaneet toiminnalleen kunnianhimoisia ilmasto- ja kestävyystavoitteita. Helsinki, Espoo, Tampere, Turku, Lahti ja Lappeenranta valittiin vuonna 2022 mukaan EU:n ilmastoneutraalien ja älykkäiden kaupunkien missioon.
Tässä missiossa kaupunkien tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä ja toimia suunnannäyttäjinä muille eurooppalaisille kaupungeille. Kaupunkien ilmastotyö ulottuu energiantuotannosta ja -käytöstä rakentamiseen, liikkumiseen, asumiseen ja kulutukseen. Ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii myös kansalaisten aktiivista osallistumista.
Kansalaisia kannustetaan kierrättämään, säästämään energiaa ja tekemään vastuullisia kulutusvalintoja. Ilmastokestävien ratkaisujen käyttöön ottamisen ja kuluttamisen lisäksi kaupunkilaisilla on osaamista tuottaa uusia ratkaisuja.
Kansalainen voi muun muassa tuottaa energiaa taloyhtiönsä energiayhteisössä, tarjota polkupyörää yhteiskäyttöön tai olla mukana kumppanuusmaataloudessa. Samalla hän toimii ilmastokestävien ratkaisujen kuluttajana ja tuottajana. Tutkimuksessa tällaisen tuottaja-kuluttajaroolin yhdistelmää kutsutaan prosumerismiksi.
Kaupunkien ilmastotavoitteiden saavuttaminen tarvitsee ennakkoluulottomia ratkaisuja ja aktiivisten prosumerien panosta. Tutkimuksemme mukaan siirtyminen roolista toiseen, kuluttajasta tekijäksi, ei ole sujuvaa.
Prosumeriksi ryhtyminen, kuten energiayhteisön perustaminen tai ilmastokestävyyttä edistävän idean jalostaminen liiketoiminnaksi törmää usein toteutusta vaikeuttaviin sääntöihin, lupakäytäntöihin tai hallinnollisiin rajoituksiin.
Rohkeutta lähteä aktiiviseksi tekijäksi vähentää pelko sosiaalietuuksien menettämisestä, jos viranomaiset tulkitsevat ilmastokestävyyttä edistävän aktiivisuuden työtä muistuttavaksi toiminnaksi.
Omaisuuden vertaisvuokraamisessa törmätään vastuu- ja vakuutuskysymyksiin, jotka nostavat kynnystä prosumerismille. Ilmastokestävyyttä edistäviä ratkaisuja tukevien tilojen ja tarvikkeiden saaminen käyttöön voi vaatia resursseja, joita kansalaisilla tai pienillä yhteisötoimijoilla ei ole.
Kansalaiselta odotetaan aktiivisuutta kestävyyssiirtymässä, mutta järjestelmä tunnistaa hänet ennen kaikkea kuluttajana, asiakkaana tai hallinnon kohteena. Tutkimuksemme mukaan erilaiset toimijat asukasyhteisöistä taloyhtiöihin ja kansalaisjärjestöihin ovat onnistuneesti käynnistäneet kestävyyttä edistäviä prosumerismin malleja.
Ongelma ei ole kansalaisten haluttomuus osallistua ratkaisujen tuottamiseen vaan instituutioiden kyky tunnistaa ja tukea uusia toimijuuden muotoja.
Prosumerit voivat olla ilmastotoimien voimavara. Tämä vaatii, että toiminnan merkitys tulee näkyväksi ilmastotyön seurannassa, ja että julkistoimijat kehittävät yhdessä kansalaistoimijoiden ja yritysten kanssa uudenlaisia, joustavia osallistumisen tapoja sekä mahdollisuuksia liikkua eri roolien välillä ilman pelkoa sosiaalietuuksien menettämisestä tai uuvuttavasta lupabyrokratiasta.
Pauliina Lehtonen,
sosiaalipolitiikan yliopistotutkija, Tampereen yliopisto
Maria Åkerman,
johtava tutkija, Tampereen ammattikorkeakoulu