Pohjoismaiden kunnilla on paljon yhteistä, mutta opimmeko riittävästi toisiltamme

Pohjoismaat ovat toimineet hyvinvointivaltioiden mallimaina, hyvin toimeentulevina demokraattisina ja tasa-arvoisina pohjoisen Euroopan maina. Myös kansainvälisissä vertailuissa Pohjoismaat sijoittuvat lähes poikkeuksetta kärkikaartiin. Tästä on todisteena esimerkiksi juuri ilmestynyt World Happiness -raportti, jossa kaikki Pohjoismaat sijoittuivat kuuden kärkeen.

Pohjoismaiden väestömäärät ja pinta-alat vaihtelevat huomattavasti. Ruotsi on suurin ja Islanti taas pienin ja harvaan asuttu. Myös kuntien määrät ja keskikoot vaihtelevat suuresti. Norjassa on eniten kuntia ja Islannissa vähiten. Tanskan kunnissa on keskimäärin 60 000 asukasta, Islannissa vain 6 500.

Pohjoismaat ovat uudistaneet kuntarakenteitaan vaihtelevasti. Tanskassa toteutettiin suuri rakenneuudistus vuonna 2007 ja Norjassa vuonna 2020. Islannissa on uudistettu vähittäin ja pienin askelin.

Ruotsissa merkittävin kuntarakenteen muutos on tehty 1970-luvun alussa eli noin 40 vuotta sitten. Pohjoismaista Norja muistuttaa kuntauudistuksen jälkeen yhä enemmän Suomea sekä kokonsa että kuntarakenteensa puolesta. 

Pohjoismaisia kuntia yhdistävät laajat lakisääteiset tehtävät sekä vahva itsehallinto. Kunnat vastaavat muun muassa varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta, perusinfrastruktuurista ja kulttuuri- ja liikuntapalveluista.

Sosiaali- ja perusterveydenhuolto on ollut perinteisesti kuntien vastuulla, mutta Suomen sote-uudistus on eriyttänyt meitä selvästi muista maista. Vanhuspalvelut ovat esimerkki sosiaalipalveluista, jotka hoidetaan muualla edelleen kuntien toimesta.

Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on jo pitkään toiminut myös alueellinen taso, jossa on vaihtelevia tehtäviä. Erikoissairaanhoito kuuluu Ruotsissa ja Tanskassa aluetasolle, Norjassa valtion vastuulle. Ruotsin ja Norjan aluetason tehtävät ovat monialaisemmat kuin Tanskassa. Kussakin maassa aluevaltuustot valitaan suorilla vaaleilla, mutta vain Ruotsin alueilla on tosiasiallinen verotusoikeus ja yleinen toimiala.

Suomessa on kärsitty muita Pohjoismaita selvästi heikommasta äänestysaktiivisuudesta kunta- ja aluevaaleissa. Muissa maissa kunta- ja aluevaalit järjestetään meistä poiketen suljettuina listavaaleina, mikä vahvistaa puolueiden roolia ja voi osaltaan olla korkeamman äänestysaktiivisuuden selityksenä. Ruotsissa poikkeavan korkeaa kuntavaalien äänestysprosenttia selittää osaltaan kolmen tason vaalien yhtäaikaisuus sekä maalle tunnusomainen blokkipolitiikka.

Edustuksellisen kuntademokratian lisäksi pohjoismaisissa kunnissa korostetaan asukkaiden osallistumista myös vaalien välillä.

Kaikissa pohjoismaissa kamppaillaan pitkälti yhteisten haasteiden parissa. Väestö ikääntyy, syntyvyys on alhaista ja kaupungistuminen kärjistää monin tavoin kuntien ja kaupunkien erilaisuutta. Osaajapula vaivaa keskeisillä toimialoilla.

Yhteisenä haasteena on myös liian yksityiskohtaiseksi ja usein tiukentuvaksi koettu valtionohjaus. Lisääntyvät ja puutteellisesti rahoitetut velvoitteet kaventavat kuntien taloudellista liikkumavaraa entisestään. Kuvatut haasteet uhkaavat heikentää erityisesti pienten kuntien palvelutasoa.

Tanskassa vahva keskittäminen on loitontanut päätöksentekoa kansalaisista, Norjassa pirstaleinen kuntarakenne ja pitkät välimatkat vaikeuttavat palvelujen turvaamista, ja Ruotsissa uudistusten puute on johtanut alueelliseen taloudelliseen eriytymiseen suurkaupunkien ja maaseudun välillä.

Tulevaisuuden kannalta kaikille Pohjoismaille keskeistä ovat muun muassa investoinnit digitalisaatioon ja ilmastosiirtymään. Näidenkin edistämiseksi tarvitaan vahvempaa paikallisdemokratiaa ja tarkoituksenmukaista valtionohjausta.

Pohjoismailla on kiistatta paljon opittavaa ja annettavaa toisilleen. Tanskasta saa tietoa esimerkiksi vapaakuntakokeiluista, suurempien yksiköiden tehokkuudesta sekä vakaista rahoitusratkaisuista. Norjassa on tehty paljon kiintoisaa selvitystyötä yhtenäiskuntamallin hyödyistä ja haitoista sekä harvaan asuttujen alueiden elinvoiman vahvistamisen keinoista.

Ruotsissa on kokemusta vapaaehtoisista yhteistyörakenteista ja kestävyystyön integroinnista kunnan arkeen. Ruotsin viime vuosien selvityksistä kiinnostavia ovat selvityshenkilöiden laatimat raportit kuntien vapaaehtoisista kuntaliitoksista, kuntien ja valtion yhteistyöstä ja valtionohjauksesta sekä kuntien kokeiluista.

Meidän kannattaisi puolestamme jakaa kokemuksia esimerkiksi rohkeista hallinnonuudistuksista ja varautumisen pitkästä perinteestä.

Eri Pohjoismaissa tehdyt ja käynnissä olevat uudistuspyrkimykset sekä tehdyt selvitykset ovat erityisen tärkeitä seurannan ja syventymisen kohteita meille juuri nyt, kun kuntien tulevaisuutta käsittelevä parlamentaarinen työ on käynnistymässä.

Marianne Pekola-Sjöblom
tutkimuspäällikkö, Kuntaliitto

Stefan Sjöblom
kunnallishallinnon emeritusprofessori, Helsingin yliopisto