Suomen parhaat voimat ja kaikki puolueet etsimään ratkaisuja kuntien tulevaisuuden puolesta

Suurin osa meistä tuntee sadun hiirestä kissan räätälinä. Kissan tuomasta kankaasta piti tulla takki, mutta monien käänteiden jälkeen jäljelle jäi vain pienen pieni tuluskukkaro. Tarinan opetus on, ettei kannata luvata suuria, jos kyvyt tai rohkeus eivät riitä suunnitelmien toteuttamiseen. Vähän niin kuin hallitusohjelman lupaamassa valtionosuusuudistuksessa, josta ei syntynyt edes tuluskukkaroa.

Hyvin usein kuulee sanottavan, että valtionosuusjärjestelmä on rikki. Se ei täytä alkuperäistä tarkoitustaan turvata kaikille kunnille tasavertaiset edellytykset järjestää lakisääteiset peruspalvelut. Järjestelmä on monimutkainen ja sitä on lähes mahdotonta ymmärtää. Viimeistään sote-uudistus muutosrajoittimineen sotki järjestelmän lopullisesti. Kuntakohtaiset erot ovat valtavat. Kauniainen, jonka veroprosentti on Suomen matalin eli 4,7 prosenttia, saa korkeimmat peruspalvelujen valtionosuudet eli yli 1.800 euroa/asukas. Pieni Kaskisen kunta, jonka veroprosentti on peräti 10,3 prosenttia, maksaa valtiolle negatiivista valtionosuutta yli 900 euroa/asukas.

Kuntakohtaisille eroille on perusteensa. Kauniainen menetti uudistuksessa huomattavasti enemmän verotuloja kuin sen sote-kustannukset olivat. Kaskisille kävi päinvastoin. Mutta voivatko kuntien tulot perustua loputtomiin vanhoihin tehtäviin? Myös maailma ympärillä muuttuu ja väestöolosuhteet vaihtelevat.

Valtionosuusuudistusta yritettiin suhdannepoliittisesti hankalimpaan mahdolliseen aikaan. Kun järjestelmään ei ollut mahdollista laittaa uutta rahaa, niin aina kun joku olisi voittanut, jonkun toisen olisi pitänyt hävitä saman verran.

Ehkä rikkinäistä järjestelmää ei kannata edes yrittää korjata. Pitäisikö rakentaa kokonaan uusi? Nyt kaatuneessa valtionosuusuudistuksessa oli kyse peruspalveluiden valtionosuuksista, joka on noin kymmenen prosenttia kuntien rahoituksesta. Kuntakohtaisia eroja toki on, mutta koko kuntakentän rahoituksesta 90 prosenttia tulee muualta kuten kuntaverosta, kiinteistöverosta, yhteisöverosta, maksuista ja palvelutuotoista. Seuraavalla kerralla pöydälle olisi syytä ottaa koko rahoitusjärjestelmä. Mutta myös tehtävät ja normit.

Kuntaliitto on esittänyt parlamentaarista työtä valtion kuntapolitiikan suunnan määrittelemiseksi. On päivänselvää, että rahoitus ei tule tulevina vuosina merkittävästi lisääntymään. Samanaikaisesti väki vähenee ja vanhenee. Lapsia syntyy niukasti ja uudet sukupolvet koostuvat enenevässä määrin maahanmuuttajista. Kuntien kehitys eriytyy. Toisaalla mietitään, miten palvelut pystytään järjestämään kovin pienelle joukolle ja toisaalla, miten kasvu hoidetaan kestävällä tavalla.

Kansalliselta kuntapolitiikalta puuttuu visio. Valtio on ohjannut kuntia sektorikohtaisten osauudistusten kautta. Paras-lainsäädäntö ohjasi sosiaali- ja terveyspalveluissa yli 20.000 asukkaan järjestämisalueisiin ja tuotti ohessa yli sata kuntaliitosta. Työllisyysalueet velvoittivat kokomaan yli 20.000 henkilön työvoimapohjan. Parhaillaan valmistelussa on rakennusvalvontauudistus, jossa kaavaillaan jopa 50 000 asukkaan yhteistoiminta-alueita. Hallitusohjelmaan on kirjattu riittävän laaja väestöpohja koulutuspalvelujen - erityisesti perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen - järjestämiseen, joskaan ainakaan vielä riittävää väestöpohjaa ei ole määritelty missään, mutta suunta on selvä.

Lisäksi kunnat ovat itse muodostaneet erilaisia yhteistoiminta-alueita esimerkiksi toisen asteen koulutukseen, jätehuoltoon ja ympäristöterveydenhuoltoon. Onnekkaimmilla nämä erilaiset yhteistyöalueet palvelevat maantieteellisesti samaa aluetta, mutta monesti kunta suuntautuu eri toiminnoissa täysin eri suuntaan. Kaikissa tapauksissa päätöksenteko karkaa yhä kauemmas kuntalaisista.

Kunta ei ole valtionhallinnon jatke tai vain palveluiden jakelukanava. Kunnallinen itsehallinto on yksi suomalaisen demokratian peruspilareista. Perustuslaki turvaa kuntalaisille oikeuden päättää asioista lähellä, jolloin ne voidaan sovittaa paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin. Tuota äärettömän arvokasta itsehallintoa on vähitellen heikennetty, tietoisesti tai tiedostamatta. On surullista, jos kuntien tulevaisuus ajelehtii eteenpäin ilman selkeää yhteisesti määriteltyä tavoitetta ja tulevaisuuskuvaa.

Julkisen talouden tila edellyttää myös palveluiden ja kuntien tehtävien rajaamista. Kaikkeen ei yksinkertaisesti ole varaa. Sääntelyssä tulee keskittyä tavoitteisiin, ei keinoihin, Kunnille on annettava vapaus päättää, miten asiat tehdään. Liian tiukka normiohjaus estää innovaatioiden ja tuottavuuden kehittymisen.

Neljän vuoden hallituskausi on liian lyhyt historialliselle työlle. Tai sellaista me toivomme. Meillä tulisi olla kykyä ja rohkeutta aidosti yhdessä miettiä, millainen on kunnan rooli, tehtävät ja rahoitus. Jos helppoja ratkaisuja olisi, ne olisi jo tehty. Laitetaan nyt siis Suomen parhaat voimat ja kaikki puolueet yhdessä etsimään kestäviä ratkaisuja. Kunnat - ja ennen kaikkea kuntalaiset - ansaitsevat sen.

Minna Karhunen

Kuntaliiton toimitusjohtaja