Ehkäisevän perhetyön ja lastensuojelun määrärahat turvattava

Mielipidekirjoitus Länsiväylä 21.5.2014Lastensuojeluasiat ovat olleet viime päivinä julkisuudessa, kunsosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto julkistivat 14.5.Suomen ensimmäiset lastensuojelun laatusuositukset.Lastensuojelun kustannukset ovat kasvaneet voimakkaasti kaikkiallaSuomessa. Lastensuojeluntarpeen ehkäisy on sekä inhimillisesti tärkeää,että kustannustehokasta. Yhden huostaan otetun lapsen laitossijoitusmaksaa vuodessa lähes 100 000 euroa. Samalla rahalla saa yli seitsemänvuotta intensiivistä perhetyötä.Myös Espoossa lastensuojelun kasvaviin kustannuksiin ja oikea-aikaiseenpalveluiden saatavuuteen on kiinnitetty huomiota. Tarkastuslautakuntatotesi arvioidessaan kaupungin vuoden 2013 toimintaa, ettälastensuojelussa on entistä vahvemmin keskityttävä ehkäiseväänlastensuojeluun ja varhaiseen puuttumiseen. Myös me vihreät olemmekorostaneet ennaltaehkäisyn tärkeyttä niin budjettineuvotteluissa kuinsosiaali- ja terveyslautakunnassa.Olemme tyytyväisiä siihen, että tarkastuslautakunnan havaintoon ontartuttu. Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelmassa yhdeksitavoitteeksi on otettu lasten ja perheiden auttaminen mahdollisimmanvarhaisessa vaiheessa ja lähellä lapsen kasvuympäristöä. Tähän työhön onvarmistettava myös riittävät resurssit.Espoossa tehdään jo ansiokasta kehittämistyötä lasten ja perheidenpalveluissa kiitos asiansa osaavien ja työhönsä paneutuvienvirkamiesten. Työn kokonaisvaltaisuutta on parannettu kartoittamallalasten tilanne myös silloin, kun aikuiset hakevat apua. Työtä tehdäänmoniammatillisesti ja yhteistyötä tiivistetään edelleen kolmannensektorin toimijoiden kanssa. Intensiivisempää tukea tarjotaan niilleperheille, joilla on eniten tuen tarvetta. Perhetyöhön kehitetäänjatkuvasti uudenlaisia toimintamuotoja, myös sähköisiä palveluja.Erityisen tärkeää on, että perhetyötä laajennetaan koskemaan myöskouluikäisiä lapsia ja heidän perheitään.Varsinaisen lastensuojelu- ja perhetyön lisäksi lasten hyvinvoinninkannalta olennaisia ovat hyvät peruspalvelut, toimiva terveydenhuoltosekä laadukas opetus ja varhaiskasvatus. Myös onnistuminenmaahanmuuttajien kotouttamisessa, työllisyyden edistämisessä ja päihde-ja mielenterveyskuntoutuksessa vaikuttaa lapsiin.On hyvä, että Espoossa lasten ja perheiden ongelmia on lähdettymäärätietoisesti ratkomaan lisäämällä ennaltaehkäisevää perhetyötä. Tätätyötä ei pidä vaarantaa säästöjen nimissä. Päin vastoin pitkällätähtäimellä on järkevää kohdistaa laitoshoidosta saatavat säästötennaltaehkäisyyn ja näin mahdollistaa yhä useamman perheen auttaminensilloin, kun ongelmat ovat vielä helpommin ratkaistavissa. Tiukallarekrytointikiellolla ei pidä vaikeuttaa inhimillisesti tärkeitä jataloudellisestikin järkeviä panostuksia ennaltaehkäisevään työhön.Espoossa tehdään jo nyt lastensuojelutyötä kuuteen suurimpaan kaupunkiinnähden edullisesti. Ei rankaista hyvästä työstä, vaan kannustetaanlastensuojelussa ja perhetyössä työskenteleviä edelleen kehittämääntyötään espoolaislasten ja perheiden parhaaksi.Tiina Elo, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajaInka Hopsu, valtuustoryhmän puheenjohtajaTeemu Hokkanen, sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenPinja Nieminen, sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenVihreät

Julkaistu Muokattu

Mielipidekirjoitus Länsiväylä 21.5.2014

Lastensuojeluasiat ovat olleet viime päivinä julkisuudessa, kun
sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto julkistivat 14.5.
Suomen ensimmäiset lastensuojelun laatusuositukset.

Lastensuojelun kustannukset ovat kasvaneet voimakkaasti kaikkialla
Suomessa. Lastensuojeluntarpeen ehkäisy on sekä inhimillisesti tärkeää,
että kustannustehokasta. Yhden huostaan otetun lapsen laitossijoitus
maksaa vuodessa lähes 100 000 euroa. Samalla rahalla saa yli seitsemän
vuotta intensiivistä perhetyötä.

Myös Espoossa lastensuojelun kasvaviin kustannuksiin ja oikea-aikaiseen
palveluiden saatavuuteen on kiinnitetty huomiota. Tarkastuslautakunta
totesi arvioidessaan kaupungin vuoden 2013 toimintaa, että
lastensuojelussa on entistä vahvemmin keskityttävä ehkäisevään
lastensuojeluun ja varhaiseen puuttumiseen. Myös me vihreät olemme
korostaneet ennaltaehkäisyn tärkeyttä niin budjettineuvotteluissa kuin
sosiaali- ja terveyslautakunnassa.

Olemme tyytyväisiä siihen, että tarkastuslautakunnan havaintoon on
tartuttu. Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelmassa yhdeksi
tavoitteeksi on otettu lasten ja perheiden auttaminen mahdollisimman
varhaisessa vaiheessa ja lähellä lapsen kasvuympäristöä. Tähän työhön on
varmistettava myös riittävät resurssit.

Espoossa tehdään jo ansiokasta kehittämistyötä lasten ja perheiden
palveluissa kiitos asiansa osaavien ja työhönsä paneutuvien
virkamiesten. Työn kokonaisvaltaisuutta on parannettu kartoittamalla
lasten tilanne myös silloin, kun aikuiset hakevat apua. Työtä tehdään
moniammatillisesti ja yhteistyötä tiivistetään edelleen kolmannen
sektorin toimijoiden kanssa. Intensiivisempää tukea tarjotaan niille
perheille, joilla on eniten tuen tarvetta. Perhetyöhön kehitetään
jatkuvasti uudenlaisia toimintamuotoja, myös sähköisiä palveluja.
Erityisen tärkeää on, että perhetyötä laajennetaan koskemaan myös
kouluikäisiä lapsia ja heidän perheitään.

Varsinaisen lastensuojelu- ja perhetyön lisäksi lasten hyvinvoinnin
kannalta olennaisia ovat hyvät peruspalvelut, toimiva terveydenhuolto
sekä laadukas opetus ja varhaiskasvatus. Myös onnistuminen
maahanmuuttajien kotouttamisessa, työllisyyden edistämisessä ja päihde-
ja mielenterveyskuntoutuksessa vaikuttaa lapsiin.

On hyvä, että Espoossa lasten ja perheiden ongelmia on lähdetty
määrätietoisesti ratkomaan lisäämällä ennaltaehkäisevää perhetyötä. Tätä
työtä ei pidä vaarantaa säästöjen nimissä. Päin vastoin pitkällä
tähtäimellä on järkevää kohdistaa laitoshoidosta saatavat säästöt
ennaltaehkäisyyn ja näin mahdollistaa yhä useamman perheen auttaminen
silloin, kun ongelmat ovat vielä helpommin ratkaistavissa. Tiukalla
rekrytointikiellolla ei pidä vaikeuttaa inhimillisesti tärkeitä ja
taloudellisestikin järkeviä panostuksia ennaltaehkäisevään työhön.

Espoossa tehdään jo nyt lastensuojelutyötä kuuteen suurimpaan kaupunkiin
nähden edullisesti. Ei rankaista hyvästä työstä, vaan kannustetaan
lastensuojelussa ja perhetyössä työskenteleviä edelleen kehittämään
työtään espoolaislasten ja perheiden parhaaksi.

Tiina Elo, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja
Inka Hopsu, valtuustoryhmän puheenjohtaja
Teemu Hokkanen, sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
Pinja Nieminen, sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
Vihreät

Powered by Labrador CMS