Elli Aaltonen: Epäluottamus kumpuaa koetusta palvelujen riittämättömyydestä, saavutettavuudesta ja yhteydenoton vaikeuksista
Luotatko minuun, kysyy sote. Tai jospa kysyisikin. Kysyisi niiltä, jotka loppukädessä pitävät soten pystyssä, soten asiakkailta ja potentiaalisilta asiakkailta, veronmaksajilta, kirjoittaa Elli Aaltonen.
Katsaus suomalaisten mielenmaisemaan (E2-tutkimus, 2025) osoittaa, että lähes 60 prosenttia (N=1006) vastaajista omaa luottamuksen yhteiskunnan kykyyn selättää nykyiset vaikeudet. Kahdessa vuodessa kansalaisten luottamus on kuitenkin laskenut 13 prosenttia.
Suurin huoli on nyt terveydenhuollosta. Vastaajista 65 prosenttia nostaa tämän kärkihuolekseen ja 56 prosenttia nimeää vielä vanhustenhuollon erityiseksi huolenaiheeksi.
Melkein puolet suomalaisista kokee huolta työttömyydestä.
Väestötutkimus (Sisäministeriö, 2025) osoittaa samaa. Luottamus turvallisuusviranomaisiin on vahvaa, mutta säröilee sosiaali- ja terveydenhuollon osalta.
Soteen luottaa enää alle puolet (46 prosenttia) vastaajista. Epäluottamus kumpuaa koetusta palvelujen riittämättömyydestä, saavutettavuudesta ja yhteydenoton vaikeuksista.
Luottamuksen tunteet eivät tunne budjetin sektorirajoja. Ihmisiä yhteiskunnan portailla kirjassa (Saari, 2025) todetaan, että meillä on yhä suurempi joukko ihmisiä, jotka kokevat jääneensä tai pudonneensa statusportaikon alimmalle askelelle. Arvostuksen puutetta kokevien osuus koko väestöstä on kaksinkertaistunut.
Kansalaisten luottamuksen tila on otettava vakavasti. Jos usko sosiaali- ja terveydenhuoltoon rapautuu, se voi murentaa koko yhteiskunnan legitimiteettiä.
Ainoa vaihtoehto on luoda vuotta pidemmälle jaksolle kestävä sote ja siitä kumpuava luottamuksen ja turvallisuuden tunne. Kun luemme hyvinvointialueiden alijäämien kehityksestä, meille tulisi samalla antaa tieto kansalaisten luottamuksen tilasta soteen.
No mitä pitäisi käytännössä tehdä, että luottamus soteen kasvaisi? Hyvinvointialueet tekisivät pitkän ajan budjetointisopimuksen ehkäiseviin ja hoidon jatkuvuutta turvaaviin palveluihin.
Velan seurannan rinnalle otettaisiin köyhyyden, yksinäisyyden, työttömyyden ja mielenterveyden mittarit, samoin vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden mittarit. Yksi vertailutieto olisi, missä määrin asiakkaat ovat mukana hoitonsa suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.
Olen osittain toivorikas hyvinvointialueiden tulevaisuuden suhteen kuunneltuani juuri näihin teemoihin liittyvää ”Kestävän kasvun ohjelman (RRP)” päätöstilaisuutta, jossa esiteltiin uusia toimintamalleja. Osa näistä on jo otettu käyttöön.
On kehitetty monia kustannuksia alentavia ehkäiseviä toimintamalleja, ennakointia, varhaista kuntoutusta, hyvinvointilähetettä ja yhteistyötä asiakkaiden kanssa. Hoidon jatkuvuutta turvaavat toimintatavat, kirjaamisen ja raportoinnin teknologiset parannukset ja yhteinen tietopohja, liikkuvat palvelut, omalääkäri ja -tiimimallit ovat etenemässä.
Tavoitteena kaikessa on asiakkaiden asioinnin helppous, kynnyksettömyys, saatavuus ja saavutettavuus. Monistaminen ja juurruttaminen hyvinvointialueille tarvitsee kuitenkin jatkossa paljon työtä ja investointeja.
Pelko siitä, että säästöjen kiire estää tämän, on olemassa.
Puhumme työllisyyden nousuun tarvittavan yritysten rohkeutta investoida ja kansalaisten rohkeutta kuluttaa.
Soteen pätee samat lainalaisuudet. Kun sotella on riittävät resurssit ja rohkeus investoida kestäviin ja asiakaslähtöisiin sisältöihin, aletaan soteen myös luottaa.
Nyt tarvitaan kestävä reitti vuosiksi ulospäin.
Elli Aaltonen on SPR:n puheenjohtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.
Lue myös: