Konkaripoliitikko Matti Vanhanen haastaa nykymenoa: Kaikki suomalaiset eivät mahdu metroon
Nurmijärvi-ilmiö ei nytkään tähtää yksiniittiseen kasvuun vaan mahdollisuuksia heille, jotka niihin haluavat tarttua, kirjoittaa valtioneuvos Matti Vanhanen mielipidekirjoituksessaan.
Keskustelu Nurmijärvi-ilmiöstä oli vahvimmillaan 20 vuotta sitten. Mitä ilmiölle kuuluu nyt? Mitä se voisi opettaa väestötappioalueille? Entä ilmiön vastapoolille – suurten kaupunkien keskustoille.
Keskustelu Nurmijärvi-ilmiöstä puolusti kehyskuntien oikeutta kehittyä ja metropolin ytimelle pilkkalaulua hajarakentamista vastaan. Yksi termi – kaksi sisältöä ja tarkoitusta. Keskustelu yltyi 2000-luvun alussa Nurmijärvenkin kasvuvauhdin ollessa vuositasolla jopa yli tuhat asukasta vuodessa ja kun varsinkin lapsiperheitä siirtyi Helsingistäkin pois. Asuntojen väljyys, matalammat hinnat, isommat tontit ja luonnonläheisyys vetivät ihmisiä.
Teema on säilynyt keskustelussa ja päätöksenteossa. 2010-luvun alkupuolella Kataisen hallituksen aikana pyrkimyksenä oli saattaa suuri osa Uudenmaan maaseutualueista lainsäädännöllä pysyväksi ”suunnittelutarvealueeksi”, jolle vain valtion viranomainen olisi antanut rakennuslupia. Näen, että tavoitteena oli keskittää rakentaminen kaupunkeihin ja muiden kuntien asemakaava-alueille. Kävi päinvastoin: Sipilän hallituksen aikana kunnat saivat luvan rakennuslupien myöntämiseen myös suunnittelutarvealueille ja Ely-keskusten valtaa karsittiin.
Nurmijärvellä rakentaminen ei tapahtunut eikä tapahdu ”haulikolla ampuen” metsiin vaan yli 90 prosenttia rakentamisesta tapahtuu kolmen päätaajaman asemakaava-alueilla. Olemme halunneet kehittää kuntaa kolmen päätaajaman rakenteella, joista löytyvät yksityiset ja julkiset palvelut ja ympäröivän maaseudun asukkaat asioivat näissä. Useimmissa kylissä on kyläkoulut ja niiden ympäristöön toivomme asukkaita ilman asemakaavaa haja-asutuksella. Ihmiset valitsevat asuinpaikkansa mahdollisuuksiensa mukaan – eivät viranomaiset.
Kiivaimman Nurmijärvi-ilmiöstä käydyn keskustelun jälkeen moni asia on muuttunut. Myös muuta Suomea ajatellen. Etätyöstä on tullut pysyvä osa arkea. Helsingissä siksi toimistot seisovat tyhjillään – mutta Nurmijärvellä palvelut elävät ehkä vahvemmin kuin ennen. Ei ihme, että jotkut alkavat jo peräänkuuluttaa työnantajia määräämään työntekijöitään takaisin toimistoihin. Verkkokauppa on kaatanut monen liikekeskuksen ja vanhan liiketilan kassalaskelmat nurin – niin myös täällä.
Helsingin kasvu jatkuu – etenkin maahanmuuton ansiosta. Mutta se ei jatku liikerakentamisena eikä toimistojen rakentamisella. Yhdyskuntasuunnittelussa kannattaakin miettiä, onko tehokas ihmisten siirtely kodin ja työpaikan välillä yhä suunnittelun ohjaavin tekijä. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan koskaan mahdu metroasemien ympärille – eikä kaikkia siellä todellakaan tarvita. Kannattaisiko asuinympäristön väljyyteen satsata?
Nurmijärvellä pyritään tarjoamaan erilaista asuinympäristöä heille, jotka sellaista haluavat. Meillä ei ole merinäköaloja eikä edes sähköjunaa. Pitää pärjätä mitä omasta takaa on. Taajamiemme syke ei vastaa stadionkonsertin sykettä – mutta täältä pääsee sinnekin. Työpaikat toivottavasti mahdollisimman monilla on tulevaisuudessa 10 minuutin matkan päässä, koulumatkat ovat turvalliset, harrastusmahdollisuuksia riittää omasta takaa ja luonto on lähellä. Nurmijärvi-ilmiö ei nytkään tähtää yksiniittiseen kasvuun vaan mahdollisuuksia heille, jotka niihin haluavat tarttua.
Matti Vanhanen
valtioneuvos
Nurmijärven tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja
Lue myös: