Enemmistö suomalaisista ei ole valmis siihen, että he saisivat viranomaispalvelua muulla kuin äidinkielellään.

Suomalaiset (93 prosenttia) toivovat, että Suomeen muuttavat ulkomaalaiset opiskelisivat suomen tai ruotsin kielen esimerkiksi englannin kielen lisäksi. Kuva: Pixabay
Julkaistu Muokattu

Runsas puolet suomalaisista (56 prosenttia) on valmis hyväksymään hoitoa lääkäriltä tai sairaanhoitajalta, joka vielä opettelee suomen tai ruotsin kieltä, E2 Tutkimus tiedottaa.

Enemmistö suomalaisista (68 prosenttia) on valmis auttamaan maahanmuuttajia oppimaan kieliämme. Tutkimus kertoo myös, ettei maailmantilanne horjuta suomalaisten identiteetin perustekijöitä. Suomalaisuus on tärkeä osa identiteettiä lähes kaikille.

Myös pohjoismaalaisuus ja eurooppalaisuus sekä äidinkieli määrittävät voimakkaasti suomalaisia.

E2 Tutkimus selvitti Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin toimeksiannosta suomalaisten identiteettejä ja suhtautumista kielten opiskeluun, monikielisyyteen ja tulevaisuuden kieliympäristöön.

Apua annetaan tarvittaessa

Enemmistö suomalaisista (75 prosenttia) ei ole valmis siihen, että he saisivat viranomaispalvelua muulla kuin äidinkielellään, tiedotteessa kerrotaan.

Suomalaiset (93 prosenttia) toivovat, että Suomeen muuttavat ulkomaalaiset opiskelisivat suomen tai ruotsin kielen. Tätä tavoitetta tukee se, että enemmistö suomalaisista (68 prosenttia) on valmis auttamaan maahanmuuttajia oppimaan kansalliskieliämme.

Merkittävin kannustin kielten opiskelulle on näkemys siitä, että monipuolinen kielitaito on osa sivistystä. Liki puolet suomalaisista (49 prosenttia) arvioi näin.

Suuri enemmistö (85 prosenttia) haluaa tulla ymmärretyiksi äidinkielellään, mutta kaksi kolmesta (65 prosenttia) puhuu kuitenkin mielellään vierasta kieltä, vaikka oma kielitaito olisi puutteellinen. Erityisesti ruotsinkielisillä suomalaisilla on halukkuutta tähän.

Lähes 90 prosenttia suomalaisista arvostaa eri puolilla maata puhuttavia murteita. 70 prosenttia pitää kuitenkin taitoa puhua yleiskielellä osoituksena sivistyksestä ja haluaa, että virallisissa yhteyksissä käytetään yleiskieltä.

E2 Tutkimus on monitieteinen tutkimuslaitos, joka palvelee tiedolla yrityksiä, järjestöjä, säätiöitä, kuntia, ministeriöitä, poliittista päätöksentekoa ja mediaa.

Powered by Labrador CMS