Harjoittelu ja suunnittelu auttavat kriisitilanteissa
Kunnilla on merkittävä rooli suomalaisten turvallisuuden takaamisessa. Turun järjettömän terroristi-iskun kaltaiset tapahtumat eivät ole koskaan täysin estettävissä, mutta eri tahojen yhteistyön avulla riskiä voidaan pienentää. Kuntaorganisaatiot ovat tärkeässä roolissa myös siinä vaiheessa, kun jo tapahtuneen terroriteon jälkihoitoa suoritetaan.
-Meillä on kunnissa hyödynnettävissä turvallisuussuunnittelun sekä valmiussuunnittelun rakenteet, joiden puitteissa eri tilanteisiin varaudutaan. Varautuminen tapahtuu yhteistyössä eri turvallisuusviranomaisten kanssa. Tätä yhteistyötä eri tahojen kanssa on tehty jo pitkään, Kuntaliiton pelastustoimen kehittämispäällikkö Vesa-Pekka Tervo kertoo.
Tervo korostaa varautumisen ja harjoittelun merkitystä.
– Eri tilanteita ja niiden hoitamista voidaan harjoitella hyvinkin kevyillä järjestelyillä. Harjoitusten järjestämisessä painopistettä tulisi ehkä suunnata harvoin järjestettävistä suurista massiivista harjoituksista ketteriin, tarkasti fokusoituihin ja useammin järjestettävissä oleviin harjoituksiin. Harjoittelu erilaisia tilanteita varten on erittäin tärkeä osa varautumista. Harjoittelua ei ole koskaan liikaa, Tervo painottaa.
Pelastustoimen ammattilainen painottaa, ettei Suojelupoliisi lähtenyt Turun iskun jälkeen korottamaan uhkakuva-arviota Suomen turvallisuustilanteesta.
– Arviota uhkatasosta ei korotettu, joten turvallisuuden yleistilanne ei sen perusteella osin ole Suomessa muuttunut. Tapahtuma kuitenkin edellyttää tilannearviota oman organisaation suorituskyvystä vastaavassa tilanteessa, Vesa-Pekka Tervo toteaa.
Kunnissa toimitaan monella eri tasolla turvapaikanhakijoiden kanssa. Näin ollen kunnissa on myös paljon tietämystä paikallisesta tilanteesta.
– Kuntien arviot prosessien kehittämistarpeista ovat erityisen arvokkaita ja ne tulisi ottaa huomioon keskushallinnon antamissa ohjeissa sekä lainsäädännössä. Kunta on lähiyhteisö kaikille asukkailleen ja erittäin tärkeä yhteisöllisyyden rakentajana sekä mittakaavan antajana, jotta ylitulkinnoilta vältytään. Oleellista on myös toimia siten, että maahantulijoiden osalta voidaan torjua näköalattomuutta sekä rakentaa luottamusta suomalaiseen yhteiskuntaan, Vesa-Pekka Tervo pohtii.