Historian synkät varjot näkyivät Lempäälässä – ”Natsilippu koulun pihalla on ison huomion paikka”

Hakaristilippu yhdistetään yleisesti natsi-Saksan aikaisiin juutalaisvainoihin ja juutalaisvihaan. Vielä ei ole tiedossa, kuinka kauan väärä lippu oli näkyvillä alakoulun pihalla Lempäälässä. (Kuvituskuva: Pixabay)
Julkaistu Muokattu

Lempäälässä sijaitsevan alakoulun lipputankoon oli nostettu natsilippu tiistai-iltana. Kunnan sivistysjohtaja Nina Lehtinen kertoo, että tilanteesta tiedon saatuaan vartiointiliike ehti nopeasti koulun pihalle, iltakymmenen aikoihin.

Tapahtuneesta heräsi huoli, Lehtinen myöntää. Joka tapauksessa koulujen arki sujui normaaliin tapaan keskiviikkona, myös Kuljun koulussa, jonne hakaristilippu oli ilmestynyt.

– Minulla on täysi luottamus kunnan opetushenkilöstöön myös tämän asian käsittelyssä.

Lehtisen mukaan kunta on kunnanjohtajasta lähtien seurannut tarkasti tilanteen kehittymistä. Mitään lippuasiaan kytköksissä olevaa ikävää jatkotapahtumaa ei ollut ilmaantunut kunnan johdon tietoon keskiviikkopäivään mennessä.

Natsilippu koulun pihalla on ison huomion paikka, Lehtinen jatkaa.

– Suhtaudumme tähän vakavasti ja olemme tästä surullisia.

Vielä ei ole tiedossa kenen tai keiden kautta natsilippu päätyi näkyville koulun pihalla. Vitsin varjolla tapahtunutta ei voi kuitata, Lehtinen huomauttaa.

– Tämä pistää miettimään, mikä tämä juttu on? Onko jollain niin paha olla?

Historia voi opettaa

Lehtinen arvioi, että asiaa on hyvä käsitellä kodeissa, joissa se herättää kysymyksiä. Hän luottaakin siihen, että samalla vahvistuu tieto, miten menneisyys vaikuttaa nykyisyyteen. Historiaan kuuluvista väkivaltaisuuksista on hyvä oppia, miten niihin ajautumista voitaisiin välttää mahdollisimman hyvin.

Lehtisen mukaan keskustelukulttuuri Lempäälässä on monin tavoin sivistynyttä ja yhteisistä asioista on pystytty keskustelemaan toisia kunnioittaen. Tämän trendin jatkumiseen Lehtinen uskoo syystäkin kohun aiheuttaneen natsilipputapauksen yhteydessä.

– Meillä panostetaan kouluissa tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamiseen ja kehittämiseen. Opetamme, miten eletään yhteisöissä ja miten keskustellaan esittäen monipuolisesti eri näkökulmia. Selvitämme, mikä on sallittua ja mikä ei.

Mahdolliseen lippuasiaa koskevaan poliisitutkintaan sivistysjohtaja ei ota kantaa.

Juttua muokattu 16.8. kello 17.11: Poistettu tieto, että vartiointiliike poisti lipun lipputangosta, koska lippu oli poistettu näkyvistä jo ennen vartiointiliikkeen saapumista paikalle.

Powered by Labrador CMS