Ii palkittiin Suomen kylämyönteisimpänä kuntana
Ii on palkittu vuoden 2015 kylämyönteisimpänä kuntana. Suomen Kuntaliitto ja Suomen Kylätoiminta ry antoivat tunnustuksen torstaina 10.9. Kuntamarkkinoilla Helsingissä.
Ii on maaseutumainen kunta, jossa on Iin, Olhavan ja Kuivaniemen alueilla yhteensä 15 kylää. Vajaan 10 000 asukkaan kunnan väkiluku lisääntyy kesäisin yli tuhannella vapaa-ajan asukkaalla. Iissä on hyvin otettu huomioon kylien kehittämisen tarpeet, ja kunta myöntää merkittävää toimintarahoitusta toiminnalle.
Kuntaliiton mukaan vuonna 2007 toteutunut Iin ja Kuivaniemen kuntaliitos on toteutettu kylien kannalta hyvin.
Iin strategioissa on huomioitu mm. kylien kestävä kehitys, hyvinvointi ja turvallisuusasiat. Kunnassa on käytössä uudentyyppisiä ratkaisuja lähipalveluiden tuotannossa paikallisyhdistysten kanssa. Kylätoimijat kehittävät kyliään monella tavalla ja vaikuttavat näin samalla myös koko kunnan myönteiseen kuvaan ja kehitykseen.
– Kunnanvaltuustossa on edustus joka kylältä, kunnan toimivia palvelupisteitä ei ole vähennetty, ja Iissä on usealla kylällä vielä toimivat kyläkoulut, Kuntaliiton tiedotteessa sanotaan.
– Kuntaliitoksen yhteydessä perustettiin Iin ja Kuivaniemen lähineuvostot paikallisen aktiivisuuden ja yhteisöjen elinvoimaisuuden vahvistamiseksi.
Resursseja paikallisille
Kunta myöntää huomattavia toimintaresursseja paikallisille kehittäjille. Lähineuvostoilla on käytettävissä 20 000 euroa vuodelle 2015 yleishyödyllisiin hankkeisiin. Vuodesta 2007 lähtien lähineuvostot ovat myöntäneet yhteensä 360 000 euroa iiläisille kylille kunnan omasta budjetista.
Tämän lisäksi kunnassa on käytössä puskuriraha kyläyhdistyksille, jonka avulla yhdistykset saavat nollakorolla rahoituksen hankkeiden maksatuksen ajaksi.
Iiläisiä kyliä palvelee Ii-instituutti-liikelaitos, josta iiläiset kylät voivat hakea kulttuuri-, liikunta-, nuorisotyö- ja tapahtuma-avustuksia. Kyläläiset kokevat tämän toiminnan parantavan huomattavasti elämänlaatua kylissä.
Uutta yhteistyötä kehitetään koko ajan
Iin kunta ja iiläiset kyläyhdistykset perustivat kylien neuvottelukunnan vuoden 2014 alussa. Neuvottelukunnan tarkoitus on käydä keskustelua ajankohtaisista asioista, saada koulutusta, jakaa kokemuksia, tehdä aloitteita ja syventää yhteistyötä eri kylä- ja asukasyhdistysten välillä.
Käynnissä on myös valokuituliittymien myynti ja markkinointi koko kunnan alueelle. Kansalaistopisto toteuttaa kylien toiveesta erilaista ohjattua toimintaa ja kursseja kylillä.
Tiedottaminen on tärkeä osa yhteistyötä, ja sitä hoitaa Iin kunnan kylien yhdyshenkilö. Tiedotteiden lisäksi myös sosiaalisen median kanavat kuten Facebook ja Twitter ovat käytössä.
Kuntaliitto ja Suomen Kylätoiminta ry myönsivät Kylämyönteisin kunta -palkinnon nyt viidennen kerran. Aiemmin tunnustus on luovutettu Rovaniemelle, Ilomantsille, Tammelalle ja Pudasjärvelle.