Kajaanissa alkaa taas opettajien koulutus – Varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien pulaan vihdoinkin apua

Kun Kajaanin ja Iisalmen kaupungit sekä valtio löivät rahat tiskiin, saatiin aikaan pilottihanke, jonka avulla vuoden kuluttua syksyllä Kajaanissa alkaa taas opettajien koulutus.

Kajaanin sivistysjohtaja Mari Lyyra iloitsee vuoden kuluttua alkavasta koulutuksesta. - Nyt edellytetään työnantajalta hyvää henkilöstöpolitiikkaa ja pito- sekä vetovoimaa. Koko Suomessa perusopetusikäisten määrä laskee 25 prosentilla, joten se tulee hiukan meitä kaikkia vastaan. Samaan aikaan oppilaiden tuen tarve kasvaa koko ajan, hän sanoo. Kuva: Kimmo Rauatmaa
Julkaistu Muokattu

Kajaanissa päättyi kymmenen vuotta sitten opettajakoulutus, kun Oulun yliopisto päätti keskittää koulutuksen Ouluun. Tämä päätös on vuosien saatossa näkynyt yhä selvemmin Kainuun ja Ylä-Savon opettajien rekrytoinneissa.

Erityisen vaikeaa on...

Haluatko lukea enemmän? Kirjaudu sisään tilaajatunnuksillasi

Kuntalehden digitilaajana saat pääsyn kaikkiin verkkosisältöihin, tähtijuttuihin sekä kattavaan näköislehtiarkistoon.

Haluatko uppoutua uutisiimme myös ilman päätelaitteita? Täydennä tilaustasi printillä! Tilaa printtilehti osoitteessa kuntalehti.fi/tilaa

Powered by Labrador CMS