”Koulussa luodaan edellytykset uimataidolle ja läksyt tekemällä opitaan” – Kuntalehden kysymys herätti ajatuksia uinninvalvonnan jakautumisesta

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet linjaavat, että uimataidon ja vedestä pelastamisen taidot ovat osa liikunnan opetuksen sisältöjä. Kuva: Pixabay
Julkaistu Muokattu

Kuntalehti kysyi lukijoilta, onko uimataito koulun vastuulla?

Viime viikolla esitettyyn kysymykseen vastaus on lukijoiden mielestä pääosin kyllä.

Samalla nostettiin esille sekin, että myös vanhemmilla on oma vastuunsa tässä asiassa.

– Opetussuunnitelman toteuttaminen on koulutuksen järjestäjän eli kunnan vastuulla. Uimataitoa ei voi kaataa oppilaan taitovarastoihin. Jos mahdollistetaan uimataidon opettaminen koulussa, niin uimaan oppiminen on kotiläksyt tekemällä todennäköistä huoltajan valvonnassa, eräs lukija huomautti.

Opetustilanne näyttää, missä mennään

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton (SUH) mukaan 55 prosenttia kuudesluokkalaisista ilmoitti vuonna 2022 osaavansa uida, kun vastaava prosenttiluku oli 76 vuonna 2016.

Yksi lukijoista kiinnitti huomiota näihin lukuihin, jotka olivat mukana Kuntalehden kysymyksen esitelleessä jutussa.

– Kyselytutkimuksilla ei voida määrittää osaamista kuin musta tuntuu -tasolla. Koulussa voidaan todentaa uimataito ja muu osaaminen luotettavasti ammattilaisen toimesta.

Sitäkin myös toivottiin, että liikunnanopettaja voi keskittyä kunnolla virkatehtäviin uimaopetuksen aikana.

Kunnassa on hyvä varmistaa koululaisten uintitapahtuman riittävä uinninvalvonta siten, että opettaja pystyy keskittymään juuri siihen uimataidon opettamiseen, eräs Kuntalehden lukija huomauttaa.

Toisin sanoen, jos opetuksen lisäksi energiaa kuluu liian paljon turvallisuudesta ja yleisestä järjestyksestä huolehtimiseen, niin se voi vaikuttaa koululaisten uimataidon kehittymiseen.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS