Kunnan tarina 50 nurmijärveläisen suulla kerrottuna – ”On antanut sen futiksen ilon tosi pitkälle”
Nurmijärven kunta julkaisee viisiosaisen dokumenttisarjan Impivaarasta ilmiöksi, joka vie katsojan keskelle kunnan vaiheikasta historiaa ja nykypäivän ilmiöitä. Sarjan ensimmäinen osa on nyt katsottavissa.
Yksi sarjan ensimmäisessä osassa esiintyvistä vieraista on Oona Sevenius, joka säväytti jalkapallon EM-kisoissa kesällä.Suomalaishyökkääjä siirtyi taannoin Englannin jalkapallon toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan Newcastle Unitediin.
Helmarit-tähti on kiitollinen nurmijärveläiselle monilajiseuralle Rajamäen Kehitykselle.
Rajamäen Kehityksestä kaikki alkoi, Sevenius kertoo dokumenttisarjassa.
– Jos olisi aloittanut jossain huippuakatemiassa, niin olisi voinut saada yhdet aamutreenit enemmän.
Silti juuri Nurmijärvellä sai opettavaisen ja hyvän alun jalkapalloilijana, Sevenius näkee.
– Rake ja NJS (Nurmijärven Jalkapalloseura) on antanut sen futiksen ilon tosi pitkälle.
Dokumentissa kuullaan kaikkiaan 50 henkilöä Matti Vanhasesta Neea Riveriin ja Osmo Soininvaaraan.
Sarjan kertojana toimii tubettaja Olli Kokkola. Sarja pohjautuu Nurmijärven tuoreeseen kuntahistoriaan, joka on nyt ennakkotilattavissa.
Rikastuttaa ymmärrystä
Impivaarasta ilmiöksi -dokumenttisarja käsittelee Nurmijärven kehitystä viiden teeman kautta, Nurmijärven kunta tiedottaa. Noin 15–20 minuutin mittaiset jaksot pureutuvat muun muassa siihen, mitä tarkoittaa olla nurmijärveläinen, mikä on tehnyt kunnasta vetovoimaisen muuttokohteen ja miten Aleksis Kiven perinnöstä on kasvanut kulttuurin kehto, jossa on ollut tilaa kapinallekin.
– Dokumentti tarjoaa uusille ja vanhoillekin nurmijärveläisille mahdollisuuden tutustua ja juurtua kotikuntaansa. Sarja myös rikastuttaa ymmärrystämme siitä, mitä on olla nurmijärveläinen, Nurmijärven kunnan viestintäpäällikkö Teemu Siltanen sanoo.
– Nurmijärveläiset ovat yhteisöllistä porukkaa, ja se näkyy myös siinä innossa, jolla ihmiset ovat lähteneet mukaan antamaan haastatteluja ja jakaneet käyttöömme arkistojensa aarteita, Siltanen jatkaa tiedotteen mukaan.
Dokumentti on katsottavissa maksutta: Klikkaa ensimmäinen jakso tästä esiin
Osana Nurmijärvi 250 -juhlavuoden ohjelmistoa
Sarjan on tilannut Nurmijärven kunta, ja se perustuu Nurmijärven kunnan viestintäpäällikkö Teemu Siltasen ideaan ja konseptiin.
Sen tunnussävelmänä soi Nurmijärvi 250 v -biisikisan voittaja, Anna-Sofia Luoman säveltämä, sanoittama sekä esittämä ”Sopivasti landella” -kappale.
Kertojaäänenä kuullaan vuoden 2024 nurmijärveläiseksi valittu 26-vuotias tubettaja Olli Kokkola.
Sarjassa kuullaan yhteensä viidenkymmenen henkilön ajatuksia edellä mainituista aiheista. Haastateltavien ikähaitari oli 18–90 vuotta.
Sarjaa varten kuvattiin yhteensä 1500 minuuttia haastattelumateriaalia.
Lopullinen dokumentti sisältää viisi 13–18 minuutin pituista jaksoa.
Impivaarasta ilmiöksi -jaksot ovat: Jakso 1: Rakentuuko Nurmijärvi pelikentillä ja pukukopeissa? Jakso 2: Miten Kivestä kasvoi kulttuuria ja kapinaa? Jakso 3: Miksi kaikki halusivat muuttaa tänne? Jakso 4: Mitä tarkoittaa olla nurmijärveläinen? Jakso 5: Miten kasvatetaan tulevaisuuden tekijöitä?
Dokumenttisarja on osa Nurmijärvi 250 -juhlavuoden ohjelmaa ja perustuu Impivaarasta ilmiöksi – Nurmijärven historiaa 1960–2017 -historiateokseen.
FT Jouni Lavikaisen ja dos. Ossi Viidan kirjoittama kuntahistoria tarjoaa valtakunnallisestikin kiinnostavaa tietoa Nurmijärvi-ilmiön vuosista.
Kirja julkaistaan 10.10.2025 klo 14–15 Monikkosalissa Klaukkalassa.
Osallistujina debatissa ovat pääministerit Paavo Lipponen ja Matti Vanhanen sekä professori Mari Vaattovaara ja kunnanjohtaja Outi Mäkelä. Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen.
Tilaisuus on katsottavissa suorana lähetyksenä Yle Areenasta.
Dokumentti on katsottavissa maksutta: Klikkaa ensimmäinen jakso tästä esiin