Lapin kansanedustajat kertovat, mitä pienet lukiot mahdollistavat
Lapin pienet lukiot ovat kansainvälistyneet ja kehittäneet toimintaansa kansainvälisten opiskelijoiden myötä.
Pienet lukiot eivät ole ongelma, vaan mahdollisuus, joka tukee harvaanasuttujen alueiden elinvoimaisuutta ja vastaa Suomen osaajapulaan, Lapin liitto tiedottaa.
– Lapin lukioissa opiskelevat kansainväliset nuoret ovat osa Suomen tulevaisuuden työvoimaa. Opetus tapahtuu suomen kielellä, mikä on olennainen osa kotoutumista, Lapin kansanedustajien uusi puheenjohtaja Mika Riipi (kesk.) sanoo.
– On myös syytä huomioida, että valtio rahoittaa nykyisellään huomattavia summia vieraskieliseen opetukseen, hän toteaa.
Lisäksi suurin osa näistä opiskelijoista on halukkaita jatkamaan opintojaan ja työskentelemään Suomessa, lisää Lapin kansanedustajien väistyvä puheenjohtaja Heikki Autto (kok.).
Koulutus on kunnan elinvoiman ydin, Lapin liitto tiedottaa.
Pienten lukioiden mahdollistama kansainvälinen opiskelijavirta tuo kansanedustajien mukaan uusia näkökulmia, osaamista ja työvoimaa erityisesti Lapin palvelu-, matkailu- ja hyvinvointialoille.
Valta vaihtui
Lapin kansanedustajat tekivät (5.–6.8.) vuosittaisen seutukuntamatkansa tänä vuonna Torniolaaksoon, Pellon ja Ylitornion kuntiin.
Matkan päätteeksi Heikki Autton kausi Lapin kansanedustajien puheenjohtajana päättyi ja puheenjohtajuus siirtyi Mika Riipille.
Lue myös: