Rautavaaran lukio saa jatkaa
Rautavaaran kunnanvaltuusto päätti maanantaina, että kunnan lukion opiskelijaksiottoa ei lopeteta ainakaan kahteen vuoteen.
Kunnanhallitus oli esittänyt valtuustolle hyvinvointilautakunnan valmistelun mukaisesti, että lukioon ei enää ensi syksystä alkaen otettaisi uusia opiskelijoita. Tarkoituksena oli lukiosta luopumalla saavuttaa kunnan kaipaamia säästöjä.
Päätös jakoi valtuuston ja myös ryhmät. Esitys, jonka mukaan oppilaaksi ottoa jatketaan ja lukion kehittämistä suunnitellaan ainakin kaksi vuotta, voitti äänin 9–8.
Rautavaaran lukio kuuluu maan pienimpiin, tällä hetkellä opiskelijoita on 17. Tämän vuoden talousarviossa lukion oppilaskohtaiset kulut ovat 22 386 euroa. Rautavaara tarjoaa lukion opiskelijoille ilmaiset koulukirjat ja kannettavat tietokoneet sekä kyydin kouluun. Hyvinvointilautakunnan mukaan lukiosta luopuminen olisi tuonut vuodesta 2020 alkaen kunnalle 250 000 euron säästöt.
Rautavaaran talousjohtajan Henri Ruotsalaisen mukaan lukiosta luopuminen olisi tarvittu osaksi käyttömenoista nipistämistä, jotta kunnan talous ei kriisiydy. Kunnanjohtaja Unto Murron mukaan kunnan taloudella ei ole mitään hätää.
Aiheesta aiemmin: Maan pienimpiin kuuluvaa lukiota esitetään suljettavaksi – esitys jakaa kunnan hallinnon