Sotkamon voinappi-päätöstä ei purematta niellä
Sotkamo tunnetaan Vuokatista, Talvivaarasta ja pesäpallosta. Nyt kunta on nostamassa profiiliaan myös kouluruokailun suhteen.
Syyskuun lopulla kunnan ympäristötekninen lautakunta nimittäin päätti tarjota lapsille kunnan päiväkodeissa ja peruskouluissa voita ja kevytmaitoa vastoin valtakunnallisia ravitsemussuosituksia. Marraskuun alussa lautakunta hylkäsi asiasta tehdyn oikaisuvaatimuksen äänin 8-1.
Tänään asiaan puuttunut valtion ravitsemusneuvottelukunta muistuttaa, että kunnan lakisääteinen tehtävä on edistää asukkaidensa terveyttä ja hyvinvointia. Terveellinen ruoka on investointi lasten tulevaisuuteen.
-Kunnan tuottamien ruokapalveluiden tehtävä on tukea eri ikäryhmien hyvinvointia ja terveyden edistämistä. Erityisesti huomio on kiinnitettävä herkkiin kohderyhmiin, kuten lapsiin, muistuttaa ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtaja Sebastian Hielm.
Päätös odottaa lainvoimaisuutta
Vielä ei ruokavalio ole rasvaisemmaksi muuttunut, sillä lautakunnan päätös ei ole lainvoimainen.
-Lautakunnan päätöstä ei ole laitettu vielä voimaan. Oikaisuvaatimus hylättiin kuun alussa ja siitä päätöksestä on vielä valitusaika menossa. Sellaista olen vähän kuullut, että asiasta valitettaisiin hallinto-oikeuteen, Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen paljastaa.
Ravitsemussuositusten mukaan päivähoidossa ja koulussa tarjotaan päivittäin rasvatonta D-vitaminoitua maitoa juomaksi aterioilla. Vuositasolla kevytmaitoa käyttävä leikki-ikäinen saa 52 viikossa 55 viikon energiamäärän. Ylimääräisen energian karsiminen on tärkeää lasten lihavuuden vähentämiseksi. Valtion ravitsemusneuvottelukunta painottaa, että julkisin varoin kustannettavissa ruokapalveluissa tulee noudattaa voimassa olevia suosituksia.
-Kunnan lakisääteinen tehtävä on edistää asukkaidensa hyvinvointia. Ravitsemussuositukset antavat myös Sotkamon kunnalle hyvän pohjan tehdä vastuullisia ravitsemuspäätöksiä. Kyse on kuntalaisten tulevaisuuden terveydestä ja sairaanhoitokuluista, painottaa Hielm.
Maidossa kaikki hyvä
Voinappi- ja kevytmaito-päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen hylkäämistä lautakunnassa esittänyt Tuula Rossi-Määttä (sd.) korostaa sitä, ettei Sotkamossa ketään pakoteta kevytmaitoa juomaan, vaan kyseessä olisi vaihtoehto kouluruokailussa.
-Olin itse aikoinaan pienellä koululla ravitsemustyöntekijä. Ennen näitä pönttöruokia keitettiin punaiseen maitoon riisipuurot ja kalakeitot. Maidossa on kaikki hyvä, mutta kurrissa ei ole mitään. Ja pitää muistaa, että tämä voin ja kevytmaidon tarjoaminen on vaihtoehto, Rossi-Määttä toteaa.
Kevytmaidon ja voin puolustajat ovat tuoneet esiin tutkimuksia ja artikkeleita, joiden mukaan lasten diabetes ja korvatulehdukset voivat johtua rasvattomasta ruokavaliosta.