Vuoden kirjastokunta on Espoo - Salla hurmasi yleisön

Kuva: Ville Miettinen
Julkaistu Muokattu

Ensimmäistä kertaa jaetun Vuoden kirjastokunta -palkinnon on saanut Espoo.

Palkinto jaettiin Helsingin kirjamessuilla lauantaina. Voittajan valitsi stuntryhmä Duudsoneihin kuuluva Jarppi Leppälä.

Kuntaliiton, Lukukeskuisen ja Suomen kirjastoseuran järjestämään kilpailuun osallistui 56 kuntaa, ja finaalissa voitosta kilpailivat Espoon kanssa Iisalmi, Seinäjoki, Lieto ja Salla.

Leppälän mukaan finalistit olivat ertittäin tasaisia, mutta voiton ratkaisi Espoon kirjastojen monipuolisuus.

– Espoossa oli selvästi panostettu rohkeasti myös uuteen ja erilaiseen toimintaan, esimerkiksi työpajatoiminta teki vaikutuksen, Leppälä kommentoi Kuntaliiton tiedotteessa.

– Lisäksi kirjastojen toiminnassa oli huomioitu eri ikäiset ja taustaiset asiakkaat, myös maahanmuuttajat.

Salla hurmasi yleisön

Kilpailussa haettiin myös yleisön suosikkia. Yleisö sai äänestää finalisteista suosikkiaan 5.-26.10. Yleisöäänestyksen voitti Salla.

– Aivan mahtavaa, että rakkaus kirjastoa kohtaan roihuaa Sallassa. Meidän täytyy tiedostaa kirjaston kasvava merkitys myös pienissä kunnissa, joissa kirjasto voi olla ainoa kulttuuripalvelu. Kirjasto on kunnalle merkittävä vetovoimatekijä, sanoo Suomen Kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno.

Kilpailun avulla halutaan antaa kunnille ja kirjastoille mahdollisuuden kertoa omasta toiminnastaan ja onnistumisistaan.

– Samalla kilpailu on kunnille mahdollisuus nostaa esiin ja juhlistaa kirjastojen tekemää hyvää työtä, sanoo Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja Terhi Päivärinta.

Powered by Labrador CMS