76 kilometrin kokous – Kunnanjohtajat kiertävät Lappajärven kraatterijärven ympäri kävellen

Kesäinen Lappajärven selkäsaari
Julkaistu Muokattu

Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen, Lappajärven kunnanjohtaja Sami Alasara ja Vimpelin kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli kävelevät perjantaina Lappajärven ympäri. Noin 76 kilometrin matka on tarkoituksena taittaa yhteen menoon saman päivän aikana.

Idea sai alkunsa Lappajärven kunnanjohtaja Alasaran päähänpistosta. Hän kertoo, että matkalla keskustellaan kuntien yhteisistä asioista.

– Tässä on tietyllä tavalla symbolinen merkitys, kun kaikki olemme saman järven ympärillä. Yhteistyön merkitys on tärkeää. Nyt tässä pääsemme keskustelemaan asiat halki, poikki ja pinoon.

Noin viidentoista tunnin matkalla on aikaa kokoustaa pitkän kaavan mukaan. Kunnanjohtajien asialistalla ovat muun muassa alueen matkailun kehittäminen, kuntien yhteistyö sekä Geopark-hanke, jonka tavoitteena on liittää Lappajärvi UNESCO:n geologisesti merkittävien luontokohteiden verkostoon. Alajärven, Lappajärven ja Vimpelin alueella sijaitseva Lappajärvi on Euroopan suurin kraatterijärvi.

Kunnanjohtajat aloittavat matkanteon perjantaiaamuna kello 5.30. Aloistuspaikkana on lappajärveläinen hotelli Kivitippu, josta matka etenee Vimpelin ja Alajärven kautta takaisin Kivitippuun. Kävelyn etenemistä on mahdollista seurata reaaliajassa kartalta. Kuntalaiset voivat halutessaan myös tavata kunnanjohtajat matkan aikana ja osallistua keskusteluun.

– Kuntalaiset voivat kävellä vaikka muutaman kymmenen metriä mukana, ja voimme keskustella ja vastata kysymyksiin, Alasara sanoo.

Matkan lyhentäminen tai keskeyttäminen eivät Alasaran mukaan ole lähtökohtaisesti vaihtoehtoja. Maalaisjärki on kuitenkin matkanteossa mukana. Vaikka kaikki kolme kunnanjohtajaa ovat taustaltaan liikunnallisia, trooppisiin lämpötiloihin kohoava sää voi tuoda yllättäviä haasteita.

– Yksi tärkeä kulma on se, että haluamme osoittaa tiettyä periksiantamattomuutta, jolla viemme myös kuntia eteenpäin. Meidän pitää uskoa isoihin asioihin ja näyttää esimerkillä, että kaikesta selvitään yhdessä.

Powered by Labrador CMS